sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kesän reittisuunnittelua

Mainostan nyt tässä Fonectan karttapalvelua. Kaikki eivät ole välttämättä huomanneet, että heidän palvelustaan löytyy myös kartat veneilijöille. Jopa vierasvenesatamat on merkitty. Reittisuunnittelussa sovellus on erittäin kätevä. Kokonaiskuvan saaminen merialueelta on huomattavasti helpompaa kuin karttasarjalla ja etäisyyksien mittaaminen todella nopeaa ja kätevää. Valitettavasti iMacin hiirellä zoomaus on aavistuksen ärsyttävä, mutta kyllä tuollakin toimeen tulee. Windows-ympäristössä toimii paremmin.

Kokonaiskuvassa yksityiskohtia luonnollisesti karsitaan. Yleiskuva on mielestäni selkeä ja havainnollinen. 

Etäisyyksien mittaus käy sekunneissa. 

 Zoomatessa yksityiskohdatkin tulevat hyvin esille.

Haaveilen kesälomapurjehduksesta aina Ugiin asti. Perheessä hiukan jännitetään matkaa noin pitkälle, mutta muuttuuko se meri tuosta sitten mihinkään. Kokeneempien mukaan Saaristomeren pitäisi olla rauhallisempi kuin Helsingin edustan. Saaria tuolla ainakin on enemmän suojana. Helsingin edusta on varsin avoin ja horisontti on usein edessä. Hyvin on täälläkin pärjätty ja ensi kesänä veneen varustus on entistä parempi.

Seuraavia etappeja olen miettinyt:
HKI - Inkoon saaristo (appivanhempien mökki), yksinpurjehdus
Inkoon saaristo - Hanko
Hanko - Helsingholm
Helsingholm - Korppoo (ystävän mökki)
Korppoo - Lootholma
Lootholma - UGI (vanhempien mökki)

Saa ehdottaa hyviä satamia!

Etapit on suunniteltu niin, että purjehdusajat pitäisivät olla luokkaa 5 - 6 h (pl. ensimmäinen), joten vauva nukkuu tuosta ajasta ainakin puolet. Kymmeneltä aamulla kun lähtee, niin jo neljältä on perillä. Perheen ehdoilla siis. Takaisinpurjehdus olisikin kiva taas tehdä vaikka nonstoppina miesporukalla. Tiukkoja aikatauluja emme tule tekemään, vaan säiden mukaan mennään. Laitetaan tilaukseen 5 - 8 m/s tuulet, pilvetön taivas ja 25 astetta lämmintä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nimitarran teko

Ensi kesänä voisi Charlotta saada jo nimen kylkeensä. Viime keväänä jäi kiireessä tekemättä. Ajattelin että nimitarra voisi kuvastaa Charlottan ajatonta skandinaavista kauneutta ja muodokasta runkoa. Pitkän hyväksyntäprosessin (vaimo) jälkeen kuvan mukainen grafiikka valikoitui lopulliseksi. Tarkoituksena olisi asettaa tuo keulaan vesirajaan kylkiraidan päälle. Sininen viiva kuvastaa kylkiraitaa. Hienoja softia ei ollut käytössä vaan tuo tehtiin Irfanview:llä, MS Paintilla ja Powerpointilla. Nyt vielä pitäisi löytää paikka, joka tulostaisi tuon tarrana.



perjantai 15. maaliskuuta 2013

Uuden isopurjeen tilaus

Uusi isopurje lähti eilen tilaukseen. Valitettavasti haaveilemani radiaalileikatun laminaattipurjeen hinta nousi lopulta liian korkeaksi. Johonkin on vaan laitettava raja paljonko vanhaan varttitonnariin voi rahaa laittaa. Piti tyytyä mielestäni toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Radiaalileikattu tuokin on, mutta ei laminaattikankaasta. Toivotaan kuitenkin että jäykkyys riittää tuulen noustessa. 

 
Millaiset purjeet pikkulapsiperhepurjehtija tarvitsee? Nyt kahden purjehduskesän antaman kokemuksen perusteella mielestäni uudet ja laadukkaat. Vanhoilla ja venyneillä pärjää kyllä kevyissä keleissä, mutta tuulen noustessa mukavuus romahtaa. Tuuliolosuhteet voivat muuttua nopeasti ja purjeiden trimmattavuuden pitää olla hyvä, mielellään kiitettävä. Pussikkaiksi venyneitä purjeita ei välttämättä saa lainkaan trimmattua optimaaliin muotoon(1). Tällöin vene kallistelee tarpeettoman paljon ja perhepurjehtijalla ei ole laittaa läskiä laidalle suoristamaan venettä. Reivauskynnys voi laskea tarpeettoman alas ja nousukulmaa ei saa hyväksi. Hyvillä purjeilla kulku on tasaisempaa ja veneen saa pidettyä pystymmässä. Miehistollä on mukavampaa ja maisema vaihtuu. Vaikka perhepurjehduksessa ei olisikaan tarve saada viimeisiä solmun kymmenyksiä ulosmitattua, oikealla trimmillä parannetaan myös mukavuutta. WB-Sailsin tuulitunnelikokeiden perusteella pelkästään purjeita trimmaamalla pystyttiin vähentämään kallistavaa momenttia 70 % (2). Mikä olisikaan ero vanhoilla pussikkailla purjeilla ja oikein trimmatuilla uusilla.
 
Uusissa purjeissa on vaan se dilemma, että hinnakkaampi ei ole kestävämpi. Ts. kun muodonpitävyyttä nostetaan, romahtaa kestävyys ja yleensä myös käsiteltävyys. Oma jäykkä kolmos genoa on merellä mukava, mutta pakattaessa kamala. Jostain kohtaa pitää sitten iteroida se itselle optimaalisin vaihtoehto. Parin kuukauden päästä nähdään osuiko oma valinta oikeaan. Nyt sitten kun on laadukkaat purjeet ja sileä pohja alkavat selitykset huonon vauhdin sattuessa käymään vähiin.
 
(1) Esim. ison ylin latta puomin suuntaan. No can do. Saa tulla näyttämään miten tehdään vanhalla retkipurjeella.