maanantai 23. kesäkuuta 2014

Paluu merelle

Juhannus meni saaren vankina ilman purjehduksia. Kerran onnistuin tosin karkaamaan soutuveneellä 1,5 tunnin saunalenkille. Säätiedotus ei kovin lupaavalta tälle viikolle näyttänyt. Yllätys olikin melkoinen, kun sainkin illaksi oikein mainion 5 - 6 m/s tuulen ja aurinkoa. Töiden jälkeen äkkiä kaupan kautta  rantaan ja klo 17:10 oli jo purjeet ylhäällä. Suuntana etelä. Perhettäkin yritin houkutella mukaan, mutta tekstiviesti ei tavoittanut ajoissa. Tyttö pitäisi saada veneeseen jo ihan kokeilun vuoksi. Kesäsuunnitelmamme muuttuvat jatkuvasti uhmaikäisen mielialojen mukaan. Välillä toteamme yhteen ääneen, että tuon kanssa ei voi lähivesiä pidemmälle lähteä. Eikä ainakaan mihinkään rauhalliseen vierasvenesatamaan, niin kova ääni siitä lähtee.



Lämpöä ei hirveästi ollut, mutta puuhastelu piti lämpimänä. Edes tuulenpitävää kuorivaatetta en tarvinnut. Kaupunki näytti kivalta auringonpaisteessa mereltä katsottuna.



Harmaja näytti Päntäriä kiertäessäni 5(6) m/s. Vahvasti olen sitä mieltä, että itätuulellä näyttää liian alhaista. Oma arvioni oli 6(7) m/s. Sain trimmata sekä ison että genoa ykkösen aika litteiksi. Nopeuksiin en ole ollut tyytyväinen tänä kesänä. Riki on kireämmällä kuin viime kesänä. Tuntuu että kryssillä sinne 5,4 - 5,5 solmuun pääseminen on hankalampaa. Paluumatkalla yksi H:kin tuntui liikkuvan liukkaammin. Pitänee palauttaa viime kesän säädöt.


Ilta-auringossa Suomenlinnan rannat näyttivät upeilta. Paluumatkalla huomasin, että st-fokan kiskon kelkasta on yksi rulla murtunut. Menee taas sorvihommiksi. Monenlaisiin hommiin sitä pitää vanhan veneen omistajana pätevöityä.





torstai 19. kesäkuuta 2014

Paketti Turust

Turkulaisse olivat niin pali kauhian kivoi, et lähettivät tällase kiva paketi juhannuslahjaks.


Kyseessä on viime kesänä kaipailemani kova tuulen  st-fokka. Purje jota ei välttämättä kovin usein tulla käyttämään, mutta joka on kiva olla olemassa. Purje on tehty tuulialueelle 12 - 18 m/s. NS teki myös isopurjeeni ja olen siihen ollut varsin tyytyväinen. Siksi uskalsin tämänkin heiltä tilata. Kovimmat tuulet missä olen tähän asti purjehtinut ovat olleet n.13 m/s (keskituuli) ja kakkosreivi ei ole vielä koskaan ollut käytössä. Uskoisin että tällä keulapurjeella ja kakkosreivillä pärjää sellaisessa kelissä mihin ylipäätään uskallan tässä vaiheessa lähteä. Purje on pakattuna siitä kivan kokoinen, että mahtuu keulakajuutan sängyn alle tilaan, joka ei ole muuten paljoa käytössä.


Laiturissa katsottuna purje tuntui istuvan varsin mallikkaasti paikoilleen.


Kulmavahvikkeista tulee selkeästi kuva, että purje on tehty kestämään tuulta.


Skuuttikulma istui nätistä. Mitat oli saatu kopioitua mallipurjeesta hyvin. Ensimmäinen purje, jossa on taskut snörpeille.


Myös normaalin skuutti istui kivasti. Tämä on turvallisuuden kannalta hyvä asia. Koskaan ei tiedä, jos ploki tms. hajoaa.

Muuten kulunut viikko on ollut tapahtumarikas. Perjantai 13. päivä ei ollut Charlottalle kovin onnekas. Olin kiristänyt lokin läpiviennin liian kireälle ja muovi väsyi ennenaikaisesti. Kierteistä alkoi tihkua vettä ja kun yritin kiristää lisää muoviosa lähti säröämään. Onni onnettomuudessa tämä sattui kotilaiturissa. Sikaflexin, muovin ja stay afloatin yhdistelmällä sain vuodon pysymään maltillisena (5 L/12 h). Kokonaan en lopulta yrittänytkään vuotoa tilkitä, koska oli selvä että vene pitää joka tapauksessa nostaa ylös. Tämä viikonloppu oli vaan aika huono, koska nosturikuskeilla oli ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten huhtikuun. Vasta maanantaina sain veneen pukeille.



Tässä vaiheessa en halunnut uusia lokin läpivientiä samanlaiseksi, vaan päädyin tekemään tulppauksen. Sorvasin alumiinista massaurilla varustetut lätkät.



Osien väliin paljon Sikaflexiä. Pohjan puolelta peitin lätkän epoxy fillerillä, epoksimaalilla ja lopulta myrkkymaalilla. Reiän ympäriltä hioin gelcoatin pois, jotta epoxy filler otti varmasti kiinni. Kova luotto on itsellä, että rakenteisiin ei nyt pääse vettä. Episodin myötä sain arvokasta tietoa läpiviennin vuodon tilkitsemisen vaikeudesta ja pystyn tulevaisuudessa varautumaan paremmin tällaisten tilanteiden varalle.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Miesten kesken

Charlottan kausi on tähän asti rajoittunut iltapurjehduksille erilaisten viikonlopputapahtumien takia. Ensi viikonloppunakin on serkun häät, joten halusin nyt keskellä viikkoa kokeilla pojan kanssa kahdestaan yön yli purjehdusta. Pieni breikki perhe-elämästä oli muutenkin tarpeen tytön 2 v uhman takia. Edellisiltanakin meni 2 h kiukutellessa kunnes nukahti väsymyksestä isänsä rinnalle. Molemmat tietysti uupuneina. Mereltä piti siis lähteä voimia hakemaan.


Lähdin töistä aikaisin ja kauppojen kautta poika tarhasta matkaan. Suuntana Suomenlinna ja tutkimuskohteena sen luolat ja tykit. Tuulta todella mukavasti n. 7 m/s. Juuri riittävästi st-fokalle. Hiukan puuskaisa keskittymistä vaativa keli. Lähdössä poika oppi irroittamaan juoksuköyden. Itse sain hienot kryssilinjat kohti Särkkää. Silja Linen kippari ei vaan ollut niistä tyytyväinen ja tööttäili. Nuhteluiden jälkeen piti tehostaa tähystystä.


Pinnan käyttöä harjoiteltiin useamman kerran. Vene on liian iso hänelle harjoitteluun. Jollalla tuo pitäisi harjoitella. Onneksi sellainen on jo mökillä odottamassa. 


Ennen rantautumista Suomenlinnaan päätimme kiertää sen tiedustellaksemme etelärannalle sijoitettujen tykkien asemat. Vaikka s/y Charlotta ulkoisesti näyttäkin harhaanjohtavasti vaarattomalta purjeveneeltä, pitää se kuitenkin sisällään huomattavan määrän modernia vakoiluun soveltuvaa tekniikkaa. Mm. langattomalla datayhteydellä ja gps:llä varustetun taskutietokoneen sekä digitaalisen kuvatallentimen. 


Tuo aiheutti pojassa wow-elämyksen. Äiti tuskin olisi iloinen tuollaisesta harrastuksesta. 

Siljan tööttäilyistä oppineena osasin odottaa Vikingiä saapuvaksi Kustaanmiekasta juuri samaan aikaan kun olimme menossa siitä. Jäimmekin väijymään sivummalle ja bongailimme savupiippua saarten takaa. 
 

Vanhempi herrasmies tuli onneksi auttamaan rantautumisessa ja se meni ok. Nopeasti taskulamput messiin ja saarta kiertämään. Ilma oli upea ja saaressa paljon porukkaa. 


Moni purjehtija hyödynsi kauniin ilman ja hyvän tuulen. 



Illalliseksi oli graavilohta mozzrellasalaatilla ja uusilla perunoilla sekä pojalle kananugetteja. Niiden valmistaminen olikin vähän niin ja näin, koska paistorasvaa ei muistunut mukaan. Förstin poissaolon huomasi, mutta jotenkin pärjättiin. 


Tunnelma satamassa oli todella kiva. Poikakin kertoi että mahtava päivä. Olin isänä tuosta varsin onnellinen. 


Loppuiltakin meni kajuutassa kivasti vaimon ostaman Hero Factory hahmon takia. Noiden ja legojen kasaamisessa menee pojalta aina tovi ohjeita seuraten ja sen jälkeen hän alkaa aina kehittelemään niistä omia versioita. Varsin kehittävää toimintaa. 


Poika meni tyytyväisenä nukkumaan keulaan hänelle ostamaani makuupussiin. Äiti-ikäväkään ei iskenyt. Itse rentouduin vielä hetken auringonlaskua katsellen. Aamulla sade ropisi veneen päälle ja heräsin jo viideltä siihen ja fallien ääniin. Nuo korjattuani nukahdin kuitenkin uudestaan ja tyytyväisenä nukuimme yli seitsemään. Nopea aamupala ja suunta kotisatamaa kohti. Pieni sade ei tuossa vaiheessa yhtään haitannut. Kiva irtiotto arjesta.