Kivaa kryssiä

No kryssiä on monenlaista. Hiljaisen tuulen, keskituulen, kovan tuulen. Tasaisella vedellä, terävään allokkoon, pitkään aallokkoon. Taisaisella tuulella tai puuskittaisella. Kurjin yhdistelmä omilla purjehdusvesillä saadaan aikaan kun yhdistetään terävä allokko puuskittaiseen tuuleen. Terävät aallot kun lyövät keulaan syöden vauhtia ja kovissa puuskissa pitää huolehtia että vene pysyy lapasessa. Ominaista kryssimiselle on että töitä joutuu tekemään. Ison genoan skuuttaaminen kevyemmälläkin tuulella voi olla työlästä. Siihen voi vaikuttaa vinssivalinnalla. Omassa veneessäni on pienet vinssit ja kryssi muuttuukin paljon helpommaksi tuulen noustessa sen verran, että voin ottaa käyttöön st-fokan.

Omasta mielestäni tuulen nousu ei välttämättä tarkoita kurjaa kryssiä. Aalto kun kasvaa sopivan pitkäksi, muuttuu purjehdus varsin eloisaksi, minkä kuvaamastani videosta hyvin pystyy havannoimaan. Mutta hauskaahan tuo on (vaimo esitti eriävän mielipiteen). Videossa 27 jalkainen veneeni mahtuu aika hyvin aaltojen väliin. Kiinnostaisi tietää mikä on tilanne kun veneeseen tulee esim. 6 jalkaa lisää pituutta.

Kryssiä Porkkalanselällä ja vähän spinnuilua myös. Kannattaa katsoa Youtuben puolella:

Viikonloppu yksinpurjehtien

Vaimo aloitti lomansa ja lähti torstaina lasten kanssa mökkeilemään. Minulle tarjoitui siis mahdollisuus viettää koko viikonloppu vesillä ihan itsekseni. Siinä hommassa on etunsa. Aloitin valmistelut jo torstaina. Kävin ostamassa viikonlopun ruoat ja juomat. Vein ne veneelle, maasähkö kiinni ja ruoat jääkaappiin odottamaan.  Lisäksi asensin ostamani pöydän sitlootaan. Vaikutti olevan ihan ok. Tulee paremmin testattua kesämmällä.

Töistä lähdin 14:10 ja köydet sain irti klo 14:30 suuntana Porkkala. Oli luvattu ihan unelmatuulia. 5 m/s etelän puolelta, illemmalla kääntyen lounaan puolelle. Alkumatka mentiin kutenkin slööriä. Ilman spinnua varsin tylsä suunta. En kuitenkaan lähtenyt spinnua virittämään, koska Kytön jälkeen muuttui väylän suunta ja tuulen suunnankin oli tarkoitus muuttua. Takaa alkoi vene lähestymään ja otti tasaiseen tahtiin kiinni. Lähemmäs tultuaan tunnistin sen FE83:ksi. Ja tarkemmin teekkaripurjehtijoiden veneeksi. Hiukan löysemmillä purjeilla olisin voinut ajaa, mutta kevyen näköisesti vene meni ohi. Miehistökin näytti naisistolta. Yritin analysoida tilannetta. Heillä joo korkeampi masto, isossa näytti olevan enemmän ahvenselkää ja iso oli aika nätisti kaarella ylhäältä asti. No minkäs teet. Odotin tuulensuunnan muutosta, jos trimmaamalla saisin nopeuseroa kurottua.

Kytön jälkeen sain hiukan nopeuseroa pienennettyä, mutta hitaampi olin edelleen. Tein lisäksi strategisen virheen ja en huomioinut tulevaa tuulensuunnan muutosta. Olisi pitänyt nostaa aikaisemmin enemmän etelään. Klo 18 kun tuuli siftasi olin epäedullisen alhaalla. Loppumatka oli kuitenkin tiukkaa kryssiä kun tultiin sisälle Porkkalan saaristoon. Isolla genoalla vendat on yksinpurjehtien mitä on. Taisi jopa toinen vinsseistä hajota juuri tuossa vaiheessa.

Väylän varrella on yhdessä kohtaa vaarallinen kivi, jota ei ole viitalla merkitty. Nyt katselin, että onko joku vihdoin laittanut siihen tumman kanisterin tms. Sitten tajusin se olevan norppa. Juuri kun kumarruin ottamaan kameraa se sukelsi. Pian tuon jälkeen tunsin oudon tömähdyksen veneessä. Pisti mietityttämään?

Teekkaritytöillä oli samat suunnitelmat sataman suhteen kuin minulla ja lähes peräkkäin lopulta kiinnityttiin. Sieltä tultiin oikein ystävällisesta ottamaan minua vastaan ja kauniisti hymyiltiin myös. Että pitää vielä veistä haavassa kiertää ;) .

Laiturilla tuli tuttuja vastaan ja pääsin tutustumaan 33 jalkaiseen 10 vuotta uudempaan veneeseen. Kivalta näytti kunnollinen wc ja tilava perähytti. Asuttavuus jo hyvin toisella tasolla kuin omassani.

Ruoanlaittoon pääsin vasta lipunlaskun jälkeen. Onneksi safka oli nopeasti valmistuvaa sorttia.

Olin ajatellut nauttia luonnon rauhasta. Viereeni parkkeerasi kuitenkin 50 jalkainen Bavaria täynnä virolaisia miehiä. Äänimaailma muistutti liikaa Hangon itäsatamaa ja lopulta vetäydyin kajuuttaan.

Kajuuttaan kun laittoi omat musat päälle sai tunnelmasta uudelleen kiinni.

Aamu oli upea. Oikein hiki meinasti tulla auringossa. Ihmettelin että nytkö se kesä sitten alkoi. Mulla ei ollut mitään kiirettä eteenpäin. Tarkoituksenani oli purjehtia Lähteelästä Jakobshamniin, jonne oli matkaa vain 16 mpk. Tuultenkin ennustettin nousevan vasta klo 13. Porkkalan selälle luvattiin 10 m/s keskituulta. Se oli juuri mitä tarvisin eilisen huonon esityksen jälkeen. Kunnon miehistä kryssiä.

Välillä mentiin näin päin.

Ja välillä näin päin. Tuuliennuste piti. Tuuli nousi selän alun jälkeen 10 m/s saakka. Täysi iso ja masto aivan banaanilla. Oltiin kivasti rajoilla purjepinta-alan suhteen. Laitaläskistä olisi ollut hyötyä. Aallokko kivan pitkää ja Charlotta oli kuin vuoristoradalla. Sain kivaa videota tuosta. Pitää editoida nettiin jossain vaiheessa. Mantereen lähestyessä aallokko pieneni ja pystyin laittamaan köyden ohjaamaan venettä. Pääsin reunalle istumaan ja ottamaan tärkeän FB-selfien.

Rantautuminen meni kivasti kun isäntä tuli vastaan. Ihan en haluamaani paikkaan päässyt, kun joku mökkiläinen oli jättänyt veneensä siihen viereen vaappumaan ilman ankkuria/poijukiinnitystä. 

Jakobshamnin sijainti oli silleen hyvä, että sunnuntaina ehtisin hyvin purjehtia takaisin kotiin. Lisäksi ravintolaruoka houkutteli. Sauna olisi maksanut 30 e, missä ei olisi ollut järkeä kun olin yksin liikkeellä.

Jaakobin hampurilainen oli todella hyvä. Mielellään tämän hetken olisi toki jakanut.

Kamera nyt ei osannut vangitä oikeanlaisesti tätä hetkeä, mutta illemmalla oli kiva loikoilla salongissa ja katsella sinistä taivasta. Radiosta ruotsinkielinen kanava vielä päälle, niin kaukana on arki.

Tuli nukuttua pitkään. En nyt laittanut lämpöjä päälle, koska edellisenä yönä tuli lämmin. Viileässä nukkuu paremmin. Untuvapeitto lämmittää kuitenkin jonkun verran. Aamulla keittelin kaffet ja nyt pääsi uusi Thermoksen termoskannu testiin. Pitäisi olla markkinoiden paras. Kuumana kahvi tuntuikin pysyvän, mutta pitää tehdä vielä pidempiaikainen testi. No pitkä purjehduspäivä edessä.

Alkuun ei ollut tuulta juuri mitään, alempana Mäkiluodossa kuitenkin piti tuulla 5 m/s. Nopeutta aluksi spinnulla 3 solmua. Aivan liian vähän pitkälle legille. Sitten tuuli shiftasi ja nousi. Spinnulle liian tiukka kulma ja aloin pelätä kaluston puolesta. Spinnu alas ja fokka ylös. Mr. Simrad pinnaan ja otettiin hetki rennosti. En ole häntä paljoa käyttänyt, koska on niin huono pinnamies.

Hetken mietin että jos menisi rennosti pelkällä isolla, mutta nää. Kukaan sellasta jaksa. Spinnu ylös ja tuuli alkoi nousemaan. Alkuun tuli pari jiippiä. Toinen meni hyvin ja toinen huonosti. Ilmeisesti pinnapilotti ei saanut pidettyä suuntaa ja spinnu lerpahti kesken operaation. En saanut kunnolla skuuteista kiinni ja lopulta spinnu oli rintsikalla. Oikeni kuitenkin hyvin ja taas päästiin vauhtiin. Pian ylitettiin runkonopeus, sitten ylitettiin seiskan raja. Ennen Kytöä meri avautui sopivasti ja aallot alkoivat auttamaan. 7,8 meni rikki. Mietin että jos kasin saisi ja tulihan se parikin kertaan ennen Kytöä.

Nopeusennätyksien valokuvaaminen spinnuajossa yksinpurjehduksilla on vaikeaa, koska ne yleensä tulevat kohtiin, joissa vaaditaan eniten tarkkaavaisuutta. Kuvassa ei siis päivän paras tulos. Kytön jälkeen meri aukeni taas ja tuulikin jatkoi nousuaan. Jälkeenpäin katsoin Harmajan tuulitiedoista niin tuolla hetkellä tuuli oli 9(11) m/s. Todennäköisesti juuri tuollainen 11 m/s puuska yhdistettynä sopivaan aaltoon antoi päivän ennätyksen 8,4 solmua. Siisti fiilis.

Ennätyslukemista huolimatta tämä X99 sai minut kiinni, mikä nyt ei kovin suuri yllätys ollut. Rysäkarin käännöksen jälkeen spinnu sai jonkin levottomuuskohtauksen ja otin sen pikavauhtia alas. Loppu lasketeltiin rennosti isolla ja olikin jo aika lounaalle. Kellokin oli jo 15.

Purjehduksellisesti aivan mieletön viikonloppu ja kokonaisuutena mahtava irtiotto arjesta.

Kohti sumua ja sen läpi

Juhannus meni appivanhempien mökillä. Poika innostui onkimisesta ja sillä saatiin aikaa vierähtämään aika kivasti. Sunnuntaina aamupäivällä lähdimme kuitenkin takaisin kotia kohti, koska halusin päästä myös purjehtimaan. Tavoitteena oli päästä jo perinteeksi muodostuneelle yön yli retkelle Suomenlinnaan pojan kanssa. Kiirellä kaupan kautta veneelle ja klo 14 saimme irroitettua köydet. Aurinko paistoi ja oli luvattu ok tuulta.

Satamassa paistoi aurinko. Tuossa vaiheessa riitti puuhaa sen verran, että en edes kiinnittänyt huomiota edessä olevaan sumurintamaan. En ole vastaavaa tähän aikaa päivästä kokenut. Poika auttoi pinnassa, jotta sain purjeet viritettyä paikoilleen ja fendarit pois. Lähdössä hän auttoi irroittamalla ja vetämällä sisään juoksuköyden.

Nyt pojalle voi jo antaa erilaisia tehtäviä. Ihan hyvä että hänelläkin on puuhaa.

Sumurintama iski vastaan. Olin toivonut kirittäjää kuvassa näkyvästä veneestä, mutta se kääntyi 180 rintaman tullessa päälle. Itse en halunut luovuttaa, koska olin odottanut tätä purjehdusta paljon.

Näkyvyyttä oli kuitenkin sen verran ettei ollut pelkoa laivojen alle joutumisesta tai lauttoihin törmäämisestä tutuilla vesillä. Toki olin valmis palaamaan takaisin tilanteen niin vaatiessa. Tuuli tuli lähes vastaisesti Särkän kohdalla ja jouduin kryssimään pahimman kohdan. Siitä kuitenkin päästiin läpi väljemmille vesille. Joitakin veneitä tuli vastaan.

Suomenlinnan eteläpuolella olimme poissa laivareiteiltä. Muureilla näkyi paljon ihmisiä kulkemassa. Pian kaksi rajavartiolaitoksen alusta meni vauhdilla ohi kohti itää. Kävin Kustaanmiekan lähellä ja käännyin takaisin. Tuuli alkoi himmata ja en oikein saanut fiilistä purjehdukseen.

Yritimme ensin vapaalle aisapaikalle, mutta Charlottalla on sen verran pyöreää muotoa keskivartalossa, että ei vaan mahtunut. Jouduimme kiinnittymään kyljittäin. Kulkemisen kannalta helppoa, mutta ei anna samalla tavalla yksityisyyttä.

Tunnelit pitää tietysti aina käydä katsomassa.

Sumun ympäröimänä Suomenlinnakin näytti toisenlaiselta. Ihan uudelta nähtävyydeltä. Veneelle palattuamme parkkeerasi taaksemme iso flybrige moottorivene. Isä tyttärensä kanssa.

Pikaruokaa veneilijän tapaan. Äkkiä piti saada ruokaa, jotta päästiin pojan uuden mielipuuhan onkimisen pariin. Perunoiden kiehuessa tein aamuksi sämpylät valmiiksi. Luvattiin meinaan sadetta ja halusin muutenkin äkkilähdön työpäivän takia. Ruoan jälkeen pakkasimme onget ja omasta kompostista poimitut madot mukaan. Suuntasimme läheiselle laiturille. Kala ei kuitenkaan syönyt. Oli ehkä kuitenkin vielä liian aikaista. Vaihdoimme paikkaa ja sama homma. Lopulta päätimme ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan ja palasimme onkimaan omaan veneeseemme.

Pian flybrige-veneen kannelle ilmestyi poikaa ehkä hiukan vanhempi tyttö ongen kanssa. Kala alkoi vihdoin syömään ja hauskaa oli. Vaikutti kuitenkin että meidän oman kompostin madot olivat enemmän kalojen mieleen kuin heidän kaupasta ostetut. Juteltiin niitä ja näitä. Kävin välillä kajuutassa ja lapset saivat onkia keskenään. Klo 21 tuli kuinkin iltafanfaarien ja lipunlaskun aika. Samalla vetäydyimme kajuuttaan, koska halusin lämmöt päälle ja luukut kiinni.

Lämppäri loi miellyttävät olosuhteet veneeseen. Poika haluusi nukkua salongissa kanssani. Ennen nukkumaanmenoa katselimme molemmat omia juttuja ja söimme naksuja. Pian tuli kuitenkin pojan nukkumaanmenoaika. Katselin että ei oikein uni tullut ja jotain kovasti pohdiskeli. Yhtäkkiä hän tokaisi; "luulen että en enää koskaan näe uudestaan sitä tyttöä". Siinä kohtaa nielaisin ja sanoin; "eihän sitä koskaan tiedä jos vielä näissä satamissa kohdataan, oliko hän kiva tyttö?" "Juu" poika vastasi. Voi kauhistus.

Vihdoin vedessä

Eilen aamupäivällä koitti vihdoin hetki, että oli aika siirtää puutarhakoristeena nököttänyt Charlotta mereen. 15 min ennen sovittua aikaa kuskilta tuli soitto, että auto vuotaa öljyä. Ei voi olla totta, ajattelin. Eikö ennen juhannusta saada venettä veteen? Nosturiauto saatiin kuitenkin korjattua pikavauhtia ja vene ehjänä veteen. Jännitän aina näitä siirtoja. Kuskit tekevät pitkiä päiviä ja kaikenlaisia inhimillisiä virheitä sattuu. Nyt ei onneksi sattunut.

Vietin pitkän illan veneellä rikiä säätäen. Keularusti ja vanttiruuvit olivat uudet. Vanhoja mittoja piti käyttää lähinnä suuntaa antavina. Uudet pronssiset vanttiruuvit olivatkin todella kevyt kääntää. Aika fiiliksellä piti kiristää. En halunnut venettä ihan banaanille. Hyvänä mittarina veneessä toimii wc:n ylöskäännettävä kansi. Kun se alkaa nostaessa jumittaa sopivasti, niin riki on sopivan kireällä.

Sain onneksi veneen purjehduskuntoon eilen illalla ja tänään katselin, että mukavaa 8 - 9 m/s tuulta oli luvattu illalle. Ei muuta kuin kauden ensimmäinen purjehdus käyntiin. Se on aina se jännittävin, koska pitkän talven jäljiltä taidot ovat aina hiukan ruosteessa. Nyt melkein kaikki meni lähtiessä ok, mutta ylimmän latan olin työntänyt huolimattomasti paikoilleen. Sen fiksasi kuitenkin puolessa minuutissa.

Tuulta oli tosiaankin mukavat 8 - 9(10) m/s aina klo 20 asti. Tasaisella vedellä tuo on sopivasti eloisaan purjehdukseen. Tuntui niin mukavalta tuntea taas merituuli kasvoilla ja tuulen voima. Riki tuntui olevan kohdallaan. Täydellä isolla pääsi mukavasti ja ei tarvinnut hirveästi edes purjeita latistella. Vanhoilla ajolinjoilla pääsin kryssimään ulos merelle Särkän vierestä.

Tällä yhdistelmällä oli jo varsin laaja kokoelma päivämerkkejä. Piti ihan tarkastaa noiden sivumerkkien merkitykset. Ohjailukyvytön alus, joka pitäisi ohittaa tältä puolelta. Ruoppaustoiminta toisella puolella.

Meren auetessa aallokkokin muuttui. Otin suunnaksi Harmajan. Tämä 8 - 9 m/s on siitä kurja välikeli, että aallokko on aika lyhyttä ja rysähtelee keulaan. Yksin purjehtiessa tuolla ei nyt niin hirveästi merkitystä ole. Sitlootassa on aika mukavat oltavat.

Aallokossa uuden kaulahelan tiiviyskin tuli testattua. En purjehduksen jälkeen löytänyt vettä keulan kaapista, ts. lupaavalta vaikuttaa. St-fokan plokillakin on nyt oma reikänsä ja sen saa kunnolla sakkelilla kiinni.

Rantautuminenkin meni ongelmitta ihan kuin ei olisi talvea välissä ollutkaan. Vaatetta olisi voinut laittaa enemmän päälle. Ja siksi lämmin kuppi mehua olisi maistunut suklaapatukan kanssa. Kolme vuotta sitten 16.6. vaimon ollessa viimeisillään raskaana purjehdimme Pihlajasaareen ja söimme terassilla t-paidoissa. Menee tämä ilmastonmuutos nyt ihan väärään suuntaan.

Tästä se lähtee.

Keularustin korjaus

Perjantaina sain vihdoinkin osat keularustin uusimista varten. Prosessina tästä tuli aika pitkä, koska en halunnut lähteä osaa itse tekemään, vaan piti luottaa toisiin. Tarvittiin laserleikkausta ja hitsausta. Viikkoja vierähti tässä aivan liian monta, mutta nyt on vene vihdoin valmis vesillelaskua varten. Kuskia en tosin uskaltanut tilata ennen kuin sain osat asennettua. Epävarmuustekijöitä oli liikaa ilmassa. Työ oli hankaaluusasteeltaan erittäin korkea hankalan tilan takia. Enpä sitten kuljetusta saanut tälle viikolle enää järjestettyä. Ennen jussia saan kuitenkin veneen veteen. Aikasta noloa kuitenkin.

Tuon näköinen siitä sitten tuli. Vanhasta ei ole kuvaa, mutta oli varsin onneton räpellys. Tuenta keularankaan oli väärässä linjassa ja rusti ei myöskään tarjonnut riittävästi tukea horisontaalisia voimia eikä vääntöä varten. Tuo aiheutti hiushalkeamia gelcoatiin ja vesivuodon etukajuutan kaappiin. Olihan kuitenkin jotenkin kestänyt 32 vuotta. Eli ei täysin kelvoton kuitenkaan. Uuteen rustihelaan tein reiän myös st-fokan plokille. Sen takia hela on käännetty keulan puolelle. Ts. helaan kohdistuva veto on tuettu sinne. Laippa on lisäksi leveä jolloin rusti ei pääse vääntymään. Toive olisi jossain vaiheessa päästä kokeilemaan +14 m/s kelejä ja siksi en halua maston tuennan kanssa ottaa mitään riskejä. Suunnittelin osan ns. varman päälle. Tällä tavalla rustista saadaan mielestäni myös tiivis ja peitot pysyvät kuivina keulan kaapissa. Osa toimii myös astinlautana.

Uusi rustihela olisi ollut mahdoton asentaa veneen sisältä. Käden pituus ei vaan riittänyt, koska ankkuriboxi oli tiellä. Jouduin tekemään aukon asennusta varten. Tuostakin mahtoi tosin vain yksi käsi kerrallaan, mikä teki hommasta haastavaa. Jouduin kiinnittämään osan useamman kerran jotta sain tukirautojen mitat otettua. Loppukiristyksessä piti pyytää vaimo avuksi veneen sisäpuolelle.

Uutta rustihelaa varten tein uuden tuennan keularankaan oikeaan paikkaan samassa linjassa keulaharuksen kanssa. Tuohon ei vaan löytynyt riittävän lyhyttä vanttiruuvia, mikä hankaloitti hommaa. Tuin rustihelan myös vanhaan keulan läpivientiin. Osa on lisäksi kiinni vielä kuudella ruuvilla ja mutterilla. Uskoisin että nyt voin luottaa osan kestävyyteen. Ankkuriboxin poistoletkun ruostunut klemmari tuli vaihdettua samalla.

Työssä oli monta vaihetta. Ensimmäisenä piti ottaa mitat ja laskea oikeat kulmat, piirtää pahvi- ja voipaperimalleja. Sitten mallintaa 3D-mallit, teettää osat ja asentaa ne. Hitsarin taivutuskin jäi 10 astetta vajaaksi. Onneksi veneen pukista löytyi kohta, jossa sai rautakangen kanssa hienosäädettyä kulman kohdalleen. Onneksi homma on nyt pulkassa.