2012

Kesä 2012

Kesä joka ei koskaan alkanut. Heinäkuussa yksi hellepäivä ja pääsääntöisesti kovia tuulia. Meidän purjehduskesä nro 2. Onneksi oli edellisen kesän aikana hiukan taidot karttuneet, koska tänä kesänä kovat tuulet tekivät purjehtimisesta haasteellisempaa kuin edellisenä kesänä. Purjehduspäiviä meille kertyi liian vähän vaimon raskauden, vauvan ja kovien tuulien takia. Mutta haasteellisemmat kelit olivat hyviä purjehdustaidon kerryttämiselle. Oli pakko opetella kovan kelin kryssiä. Samalla vene näytti puutteitaan ja saatiin remppa-/hankintalistaa päivitettyä tulevalle talvelle.

Onneksi meillä oli kaksi uutta keulapurjetta tälle kesälle. Sain veneen kallistelun hallintaan ja yhdessä tasaisemman pohjan kanssa olin varsin tyytyväinen veneen kulkuun. Uudessa satamapaikassa ei valitettavasti ollut samanlaista kuhinaa kuin Espoon edustalla viime kesänä ja en juuri päässyt ottamaan mittaa muiden sunnuntaipurjehtijoiden kanssa. Kovin koettu keskituuli oli 12 m/s. FF 27:n merikelpoisuus tuossa kelissä oli positiivinen yllätys. Yllättävän merikelpoisia nämä vanhat varttitonnarit, vaikka pieniä purjeveneitä ovatkin.

1. Tärkeä etappi


Yksi henkinen kynnys, eli Porkkalan selän ylitys tuli tehtyä vieläpä yksin ja spinnulla.

2. Ikimuistoinen matka

Ensimmäinen reissu neljästään Itä-Hki - Porkkala tulee varmasti säilymään muistoissani. Kovien tuulien takia jouduin odottamaan pitkään tuon toteutumista. Kaikki meni onneksi upeasti.

3. Kovin reissu

 

Tuo oli varmasti 50 mpk yksinpurjehdus, kun 12 m/s tuuli yllätti Helsingin ulkoväylällä ja en ollut reivannut ajoissa. Kunnialla selvisin kuitenkin.


4. Mahtavin paikka

 

Upea Söderskär. Tuonne mennään uudestaan. Kalliokiila pitää muistaa ostaa mukaan.



5. Paras purjehdus

 

Purjehduksellisesti parasta oli työkaverin kanssa 10 m/s tuulella tehty syyspurjehdus. Vauhtia ja äksonia. Trimmiharjoittelua parhaimmillaan.



Ensi kesä

Haaveissa Saaristomeri. Uusi st-fokka helpottamassa menoa ja toivottavasti myös uusi isopurje. Parannellaan myös juoksevaa rikiä niin että saadaan veneestä kaikki irti. Turvallisuus tietysti etusijalla sekä mukavuus miehistölle, niin kaikilla on kivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.