sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Viimeiselle matkalle

Perjantaina 20.5. tuli se päivä kun minun piti luopua Charlottasta ja luovuttaa hänet seuraavan kipparin hellään huomaan. Luovutus oli alunperin sovittu edelliselle viikonlopulle, mutta kun samaan viikonloppuun sattui myös talon luovutus ja uuden veneen koepurjehdus Oulussa, oli se vaan liikaa yhdelle viikonlopulle.

Viimeisinä keväthuoltotöinä uusin veneeseen 2 kpl vinssejä, falliboksin kehrät ja lokin läpiviennin. Tällä kertaa yritin tehdä lokin läpiviennistä varmasti tiiviin ja turvallisen. Liimasin epoksilla  sisäpuolelle 30 mm korkean alumiinirenkaan, jonka täytin epoksifillerillä. Ken tuota joskus poistaa yrittää saanee jonkinverran töitä tehdä. Väliaikainen tulppaukseni osottautui myös varsin lujatekoiseksi. Puolen kilon lekalla hakkasin sitä pystysuunnassa 5 minuuttia irti.

Syksyn viimeisellä reissulla talvisäilytykseen lisäsin dieselin joukkoon 2T tuhkaamatonta öljyä. Tuo tuntui tekevän moottorille todella hyvää. Käyntiääni pehmeni ja talven jälkeen kone hörähti todella hätäisesti käyntiin.


Nyt oltiin löysin rantein liikkeellä ja isopurjeen kiinnityksessä tehtiin kaikki mahdolliset kämmit. Iso saatiin kuitenkin lopulta ylös ja voi että purje näytti hyvältä. Keli oli kevyt ja keulalle nostettiin iso genoa.


Keli oli mitä parhain ja hienosti kryssittiin Särkän kohdalta ulos merelle. Valitsimme sisäreitin Melkin pohjoispuolelta kohti Espoota.


Charlotta palasi samaan satamaan, josta hän meille aikoinaan tuli. Huomattavasti parempikuntoisena vaan. Oli todella haikea olo jättää hänet siihen. Niin paljon hyviä muistoja ja ensikokemuksia hänen ansiostaan saimme kokea. Lähivesiltä kasvoimme ulos parissa kesässä ja sen jälkeen tuli purjehdittua aina Ugiin ja Maarianhaminaan asti. Helppoa ei aina ollut, koska pienten lasten kanssa purjehtiminen on vaan hyvin haastavaa. Heidän ehdoillaan kuitenkin aina mentiin ja päivämatkat sovitettiin lyhyiksi. Satamakohteet sellaisiksi, että kaikille olisi jotain tarjolla ollut. Itse olen aina ollut purjehtija sielultani ja oma kölivene vei minut yhä syvemmälle kiinni elämäntapaan. Valitettavasti lasteni äidille ei näin käynyt ja hän päätti luopua paikastaan. Tarinani jatkuu nyt hiukan erilaisena osoitteessa: http://r33blueeyes.blogspot.fi/2016/05/uusi-blogi.html

s/y Charlotta jatkaa elämäänsä nimellä s/y Vahtis osoitteessa: http://syvahtis.blogspot.fi/


5 kommenttia:

  1. Sniif, melkein tuli täällä ihan kyylen silmään. Niin se aina on, että on todella haikeaa luopua jostain rakkaasta, mutta se vai pitää tehdä saadakseen jotain uutta tilalle. Mukavaa seurata venee seikailuja uuden omistajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se joo menee. Luulen että ensivene on se pahin luopua, koska sillä seikkailu on yhtä jännitystä ja kaikki koetaan ensimmäistä kertaa. Ensimmäisinä kesinä retket Helsingin lähisaariinkin olivat suuria juttuja. Nyt sitten pääsee pidemmälle kokemaan uusia juttuja.

      Poista
  2. Kyllä oli kuulkaa luxusta ja helppoa ostaa vene, kun veneen lähihistoria oli näin hyvin dokumentoitu.

    Meidän perhe lähtee babystepein hommassa liikkeelle, vaikka aikaisempaa kokemusta purjehtimisesta onkin. On aivan turha säikäyttää ketään alkumetreillä.

    Tämän veneen seikkailut jatkuvat osoitteessa:

    http://syvahtis.blogspot.fi/

    Kaikkea hyvää Charlotan ed. kipparille ja onnea uusiin tuuliin. Yhteyttä pidetään varmasti jatkossakin !

    VastaaPoista
  3. Paljon olet kyllä venettä kunnostanut, että varmasti kiva myös luovuttaa hyvä vene seuraavalle. Ja nyt kohti uusia kunnostuksia uuden veneen kanssa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo onkin hyvä slogan. Kohti uusia kunnostuksia... Onneksi en koe tuota epämiellyttävänä. Muuten voisi käydä hermojen päälle.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.