lauantai 14. syyskuuta 2013

Citypurjehdusta ja bloggaajien bongausta.

Säätiedotus syyskuun puolivälin lauantaille näytti taas aivan uskomattomalta. Aurinkoa, lämmintä ja hyvää tuulta. Päätimme viettää päivän lähivesillä ja viedä poikamme takaisin Suomenlinnan jännittäviin luoliin.


Säätiedotus ei pettänyt. Jo aamulla klo kymmenen oli lämpöasteita 17. T-paitakeli. Ajelimme koneella Suomenlinnaan. Noin pienellä legillä en viitsinyt purjeita nostaa. Vaikka lähdimme kohtuu aikaisin liikkeelle, oli satama varsin täynnä saapuessamme. Jouduin kiinnittymään varsin hankalasti laiturin päähän. Erilaisia springiviritelmiä tarvittiin, jotta sain veneen pysymään paikoillaan. Kesken kiinnittymisen poikkesi paikalle Elena blogista Proviantti. Olinkin miettinyt jo koska satumme samaan satamaan samaan aikaan. Oli kiva tavata purjehtija, josta oli vain jotain blogin kautta saatuja mielikuvia. Olin todennäköisesti varsin hätäistä juttuseuraa vaiheessa olevan kiinnittymisen takia.



Matkamme jatkui kohti Kustaanmiekkaa. Siellä näin sivusilmällä tutun värisen veneen. Kukas muukaan siinä kuin Kerttu blogista mikä on punainen ja kelluu. Huomatkaa kipparin intensiivinen katse kohti windexiä.


Pelottomasti Kerttu suuntasi kohti suurta merta.


Viisivuotiaissa pojissa on hauskoja piirteitä. Luolissa he voivat olla valoakin nopeampia.


Suomenlinnasta matkamme jatkui kohti Villinki runtia. Merellä oli paljon kuhinaa. Tuuliennuste ei pitänyt. Laitoin aluksi G1:sen, joka oli ylitehoinen perhepurjehdukseen. Jouduin vaihtamaan st-fokan, joka taas oli aavistuksen alitehoinen. En oikein pysynyt isompien perässä. Meri oli kuitenkin upea. Aallokkoa sopivasti. Vaimolla tuli kuitenkin paha oli kajuutassa. Tytön unet menivät plöriksi kun rullaili punkassa kallistuksen takia. Aina ei voi onnistua. Pienestä välillä kiinni. Tiesin kuitenkin, että avomeriosuutta seurasi rauhallisempi osuus.


Upeita ilmestyksiä merellä.


Villingin salmessa oli ahdasta. Paljon liikennettä. Hiukan piti koneella avittaa. Tuosta alkaen saimme rauhallisen purjehduksen. Keitettiin kaffetta ja nautiskeltiin. Hevossalmen siltavahtikin oli armollinen ja odotti meidän läpipääsyä.


Kotona kokattiin ja fiilisteltiin uudessa keittiössä. On aina niin upea fiilis kun on jotain itse suunnitellut ja tehnyt. Ja kun lopputulos on itselle mieleinen. Taisi olla viimeinen perhepurjehdus tälle syksylle. Mutta ei kyllä harmita. Niin upeita purjehduksia ollaan saatu.

7 kommenttia:

  1. Heh, meidät on bongattu :) Hauska kuva tuo, missä Kerttu suuntaa pelottomasti kohti aavaa! Näyttää kuin oltaisiin ihan itsekseen oltu liikenteessä, vaikka meri oli valkoisenaan purjeita. Ei olla itse asiassa koskaan lähdetty suoraan Helsingin edustalla noin ulos. Aluksi tarkoitus oli kiertää Harmaja, mutta kelin ollessa niin upea, päätimme kiertää oikein ulkokarin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo kuva onnistui kivasti. Siinä on jotenkin tuo purjehduksen syvin olemus ikuistettuna.

      Poista
  2. Hauska tuo Helsingin-Seudun purjehdusblogaajien joukkovaellus. Aina se on mukavaa törmätä livenä blogikamuihin, joiden purjehduksia on seurannut pitkään. Muutenkin näytti oikein ihanalta kokonaisuudelta tuo perhepurjehduksen päätös. Vau...

    P.S. Uusi kotiköksä näyttää coolilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli kokonaisuutena kiva päivä. Näistä bloggauksista on tosin nuo lasten itkut ja kitinät suodatettuna. Tyttö oppi onneksi vasta nyt, että salongin kaapit saa kivasti auki leikkikehässä ollessa. Talvi aikaa kasvaa vähän isommaksi.

      Köksä on retro. Punainen SMEG ja 50-luvun tyyliin tehdyt ovet. Niin ja lisäksi pienkoneet on punaisia. Kuten tuo vedenkeitin. You know naiset.

      Poista
  3. Monta tosi kivaa kuvaa erilaisista tilanteista! Luolakuva ja se seuraava naurattivat. Niin tuttua, mutta minkäs teet jos joku muutti ykskaks kengät painaviksi ;)
    Wau mikä köksä! Punaisen SMEGin tahtoisin myös, mutta punaiset pienkoneet löytyvät jo tämänkin naisen kyökistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitää laittaa sua varten kuva SMEG:istä jonkin bloggauksen yhteyteen.

      Poista
    2. Ja mua varten myös kuvia köksästä - kiitos! Vaikka olen kotioloissa enimmäkseen "teräs-lasi-betoni -naisia" niin moni muukin sisustussuuntaus kiinnostaa.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.