lauantai 14. joulukuuta 2013

Kesä 2013

Upea unohtumaton kesä. Kesä jolloin meistä tuli purjehtijoita. Emme enää harjoitelleet lähivesillä, vaan teimme lomapurjehduksen Helsingistä Uuteenkaupunkiin ja tietysti takaisin. Matkalla kohtasimme monenlaista keliä kovasta kryssistä leppoisampiin tuuliin. Suurimpana haasteena oli kuitenkin yksivuotias minipurjehtija veneessä. Aikaiset herätykset ja jatkuva vahtiminen veivät vanhempien voimia, mutta silti nautimme täysin rinnoin. Etapit olivat 20 - 35 mpk, mikä oli aika sopiva haitari. Hyvillä keleillä kokkailimme kulussa, mikä oli meille uutta. Uskomattoman hyvin saimme 4 hengen tavarat ja ruoat mahtumaan pieneen varttitonnariimme. Mutta pientä vihjailua on naisväen puolelta tullut, että hiukan isompi vene ei haittaisi. Tälle kesälle meillä oli uusi isopurje ja uusi st-fokka. Molemmat mainioita hankintoja.

Kesä oli siitä erikoinen, että heinäkuussa oli pitkähkö jakso kovia pohjoistuulia. Hellepäiviä ei ollut montaa, mutta aurinkoa kuitenkin riitti. Syksy oli lämmin ja mahdollisti monta mukavaa purjehdusta. Vielä lokakuussa tein yön yli purjehduksen. Kovin keli oli luokkaa 12 - 13 m/s ja tänä kesänä kaikille keleille löytyi sopivat trimmit. Oikeastaan vain kerran pääsi liian kova tuuli yllättämään ja silloin vähän liian hätäisesti laskin isopurjeen ja jatkoimme matkaa pelkällä fokalla.

1. Tärkeä etappi


Hankoniemen ohitus. Tuon jälkeen enää muutama tunti läntistä selkää ja maailman paras saaristo oli edessämme. Vaimokin yllättyi kun hänen lapsuudessaan kokemat saaripaikat olivat yhtäkkiä kaikki muutamien tuntien matkojen päässä.

2. Mahtavin paikka


Isokari. Voisi sanoa, että niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Lapsuuteni kesät olen viettänyt varsin lähellä, mutta eihän tuonne optimistijollalla uskalla mennä.

3. Kovin reissu


Kryssi Hangon läntisellä tuulen nousessa yli 11 m/s. Aallokko oli kurjan terävää ja kryssi kävi työstä. Minipurjehtijakin sai pärskeet naamalleen kun pari kertaa vesi lensi kaaressa veneen yli. Kiltisti istui kuitenkin kaukalossaan ja odotti kelin kevenemistä ennen kuin alkoi vaatia palvelua. Tuolla reissulla sain nostettua reivikynnyksen 10 m/s:iin, mikä oli ihan uuden North Sailsin radiaalileikatun isopurjeen ansiota.

4. Paras purjehdus


Purjehduksellisesti parasta oli lokakuussa tehty yksinpurjehdus kun kryssin 12 m/s tuulessa yöksi Käärmesaareen. Eloisaa tapahtumarikasta purjehdusta, jossa sai laittaa taidot koetukselle. Yö pimeässä saaristossa oli myös erittäin tunnelmallinen ja virkistävä.

5. Ikimuistoinen purjehdus


Saimme tehtyä vanhempieni ja isäni enon kanssa upean päiväpurjehduksen Uudenkaupungin edustalla. En tuolloin vielä ymmärtänyt miten merkittävä purjehdus tästä tuli. Vielä loppusyksystä isäni auttoi häntä nostamaan veneen ylös. Tänään lauantaina 14.12.2013 yöllä hän nukkui pois. Sairaus vei nopeasti voimat. Viimeiset hyvästit vuoteen reunalla olivat raskaat. Miten kiittää kaikesta. Olet mielissämme ikuisesti. 

9 kommenttia:

  1. Hieno postaus ja yhteenveto kesästä. Purjehduksen ensimmäiset vuodet ovat mieleenpainuvia ja tunne on kuin löytöretkeilijällä, joka astuu maihin uudessa paikassa. Lämmin osanotto täältä menetykseenne, Rauhaisaa Joulua teille koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Niin se taitaa olla että näissä ensivuosissa on oma hohtonsa. Onneksi meillä riittää vielä paljon saaristoa tutkittavaksi. Hyvät joulut myös sinulle.

      Poista
  2. Ihana postaus ja upeat kuvat! Viime kesä oli todella hieno ja mieleenpainuva monellakin tavalla. Lämmin osanottoni suruunne ♥ Rauhallista ja hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Tällaisia kesiä vaan lisää. Hyvät joulut myös sinulle.

      Poista
  3. Mukava yhteenveto teidän kaudestanne. Se on jännä, miten joistain hetkistä tulee eri tavoin erityisiä ja miten monenlaisia asioita merellä kokee.

    Otan osaa. Hyvät muistot jäävät lohduttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se kai tuossa meressä kiehtovaa onkin kun välillä se hellii sua auringolla ja lämmöllä ja välillä raivoaa ja vyöryy päällesi. Hyvät muistot ovat tärkeitä.

      Poista
  4. Nyt on otollisin aika veneenvaihdolle, jos varustamosta päinkin jo vihjaillaan. Toimi nyt.

    VastaaPoista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.