sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sisustan hiontaa

Viikonloppuna aloitin sisutan fiksauksen. Osassa kohtaa salonkia lakkaus on ollut vaatimattomassa kunnossa ja kunnostuksen tarpeessa. Toisissa kohtaa lakkapinta taas on ollut erittäin hyväkuntoinen. No jos nyt saataisiin tasaisempi laatu  ympäri venettä.




Fein osoittautui todelliseksi tehopaketiksi. Vielä kun pölyimurin laittoi kiinni alkoi valmista syntymään vauhdilla. Lakkakerros oli tosin paikoin varsin ohut, ei ole Swanin menetelmillä tätä venettä lakattu. Aivan viimeisen pinnan tulen tekemään vielä käsin ennen lakkaamista.  Varovainen koneen kanssa sai myös olla. Varsinkin kolmiopään kanssa, jotta ei antanut kulman ottaa liikaa. Paperi 120 tuntui toimivan parhaiten.


Oviaukon yhteydessä oli isoja tummuneita kohtia. 


Muutamissa minuuteissa nuo oli poistettu. 


Tulpattavia reikiä varten ostin Biltemasta valmiita tulppia. Todella kätevää. Porakoneen ja feinin avulla iso määrä vanhoja reikiä oli hetkessä tulpattu. Lakkaus tulee olemaan minulle työvaiheena uutta. Jos jollain on hyviä vinkkejä, niin otan mielelläni vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.