lauantai 29. elokuuta 2015

Kasuunille kovalla tuulella

Kotona pientä pintaremonttia vessassa ja ajattelin tasotteiden kuivuessa käydä kääntymässä ensimmäistä kertaa Helsingin majakalla. Sinne luvattiin reipasta 10 m/s tuulta ja halusin käydä katsomassa millaiset olosuhteet tuolla ulkona on. Perjantaina kävin töiden jälkeen ostamassa turvaköyden liiveihini varmuuden vuoksi. Lähtiessä viritin uuden ankkuriliinani elämänlangaksi. Köydet irroitin 12:45 ja virittelin purjeet jne. valmiiksi Kruunuvuorenselällä.


Yllä oleva kuva on kuvakaappaus videosta hiukan Harmajan jälkeen. Keli oli tuolloin vielä aika ok kympin tuntumassa. Sain vaan päähäni laittaa köyden ohjaamaan venettä ja mennä kannelle kuvaamaan. Naru ei tietysti osannut ottaa aaltoa oikein ja tuossa tulos. Kamera ja äijä saivat sen verran vettä päälleensä, että kaikenlainen kuvaaminen loppui tuohon kertaan.


No tuuliennuste ei pitänyt. Matkalla tuuli nousi ja aallot myös. Merkitsevä aallonkorkeus oli 1,8 m ja siten yksittäisiä 3 m aaltoja tuli vastaan. Aallokko tuli tiukan kryssin suunnasta ja välillä aallot iskivät kylkeen heittäen vettä päälle kuin saavilla olisi heitetty. Olin lähtenyt matkaan fleese puettuna. Onneksi kuitenkin hyvät purjehdushousut ja saappaat. Sain onneksi vaihdettua purjehdustakin päälle. Kerran tärähdin aallonpohjalle niin, että salongin kaappi aukesi ja maustepurkit vierivät pitkin lattiaa. Köysi taas ohjaamaan ja fiksaamaan sitä. Fokan snörppiäkin piti käydä kiristämässä. Se meni onneksi ok ja turvaköyttä käytti mielellään.

Pari mailia ennen kasuunia tuli lännestä härön näköinen pilvi, joka alkoi piiskaamaan tuulta todella kovaa. Olin täysin over powered tilanteeseen ja päätiin kääntyä takaisin slöörille. Vene ei vaan pysynyt hallussa. Kaksin käsin pidin pinnasta ja silti broachasin. Purjeet väpättivät hervottomasti. Varmaan tuossa vaiheessa myös menetin perälippuni ja saalingissa oleva rinkula purjesuoja päätyi jotenkin jumiin ylös mastoon :O . Isopurje alas ja meno rauhoittui. Olisi ehkä kannattanut nostaa iso kahdella reivillä ylös. Nyt meno oli sellaista vaappuvaa.

Vasta Kruunuvuorenselällä nostin ison uudestaan ja purjehdin mukavasti järviolosuhteissa niin että sain eväät syötyä. Mitä sitten olisi kannattanut tehdä toisin? Ainakin fokassa olisi kannattanut olla alasvetäjä ja se purjehdustakki olisi kannattanut pukea heti alkumatkasta. 

4 kommenttia:

  1. Ohhoh mikä yksinpurjehdus-meriseikkailu. Saas nähdä päästääkö vaimosi sinua enää yksin merelle tämän postauksen luettuaan :o Tuo elämänlangan ja turvaliinan käyttö katsotaan varmaan eduksi perhetuomioistuimessakin tätä tapausta käsieltäessä.

    Meillehän tämä oli jännitysviihdettä parhaasta päästä (vaikka kuvat jäivät nyt ymmätrettävästi vähemmälle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan meni joo seikkailun puolelle tämä reissu. Ihan sen takia, että tuuliennuste ei pitänyt. Jos olisin tiennyt että tulee 14 m/s olisin jättänyt menemättä, mutta tarkoituksena on ollut kokeilla tuotakin tuulta. Oikealla purjesetillä (kovantuulen fokka + 2.reivi) olisi voinut mukavammin ajella vuoristorataa. Charlotta mahtuu aika mukavasti tuonne aaltojen väliin, mutta heittää näköjään hänkin vettä välillä reilusti.

      Poista
  2. Oioi, nyt varovaisesti siellä! Minä olisin antanut maustepurkkien menon aikana olla ja kieriä ihan vapaasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan varovaisia nyt ja tulevaisuudessa :) . Mulla on hyvien liivien ja turvaköyden lisäksi henkilökohtainen hätälähetin liiveissä. Ei ne maustepurkit niin haitannut, mutta se kaapin ovi jäi hakkaamaan ikävästi. Sitä tulee kelissä muutenkin kuunneltua, alkaako kuulua ylimääräisiä ääniä. Tuollaista hakkaavaa kaapinovea kuunnellessa ei pysty nauttimaan meren luontaisesta pauhusta.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.