lauantai 31. maaliskuuta 2012

Grilli veneeseen


Venemessuilta ostamani Cobbin grilli saapui viimein. Grilli vaikuttaisi venekäyttöön varsin sopivalta, koska hiilipesä on  suojainen ja grillin saa kohtuullisen kompaktiin pakettiin (halk 34 cm kork 35 cm). Grilliä pystyy lisäksi käyttämään uunina ja vaikka savustuspönttönä. Kiehtova ominaisuus on lisäksi käyttövalmius 10 minuutissa Cobbin omilla briketeillä. Keskellä grilliä sijaitsevan brikettipesän ympärillä pitäisi pystyä valmistamaan esimerkiksi uuniperunoita. Tuo pitänee testata.

Kuvassa vasemmalla alhaalla sijaitseva parilalevy ja ylhäällä oikealla oleva ritilä eivät kuulu perusvarustukseen. Ensimmäisellä on tarkoitus paistaa pihvejä ja jälkimmäisen avulla saa vaikka savustettua kalan. Näin ainakin valmistaja lupaa. Parila ja grillilevy on niin muotoiltu, että rasvat etc. valuvat grillin sivuille teräsastiaan eivätkä tipu briketin päälle. Osat itsessään vaikuttavat varsin laadukkailta, vaikka ovatkin Made in China.

Pika"briketti" syttyy valmistajan mukaan keskeltä ilman erillistä sytytysainetta ja on valmis viidessä minuutissa. Weberin hiiligrillin brikettien valmistuminen kestää brikettipiipullakin 20 min, joten saa nähdä miten valmistan lupaus pitää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.