Lähdin töistä aikaisin ja kauppojen kautta poika tarhasta matkaan. Suuntana Suomenlinna ja tutkimuskohteena sen luolat ja tykit. Tuulta todella mukavasti n. 7 m/s. Juuri riittävästi st-fokalle. Hiukan puuskaisa keskittymistä vaativa keli. Lähdössä poika oppi irroittamaan juoksuköyden. Itse sain hienot kryssilinjat kohti Särkkää. Silja Linen kippari ei vaan ollut niistä tyytyväinen ja tööttäili. Nuhteluiden jälkeen piti tehostaa tähystystä.
Pinnan käyttöä harjoiteltiin useamman kerran. Vene on liian iso hänelle harjoitteluun. Jollalla tuo pitäisi harjoitella. Onneksi sellainen on jo mökillä odottamassa.
Ennen rantautumista Suomenlinnaan päätimme kiertää sen tiedustellaksemme etelärannalle sijoitettujen tykkien asemat. Vaikka s/y Charlotta ulkoisesti näyttäkin harhaanjohtavasti vaarattomalta purjeveneeltä, pitää se kuitenkin sisällään huomattavan määrän modernia vakoiluun soveltuvaa tekniikkaa. Mm. langattomalla datayhteydellä ja gps:llä varustetun taskutietokoneen sekä digitaalisen kuvatallentimen.
Tuo aiheutti pojassa wow-elämyksen. Äiti tuskin olisi iloinen tuollaisesta harrastuksesta.
Vanhempi herrasmies tuli onneksi auttamaan rantautumisessa ja se meni ok. Nopeasti taskulamput messiin ja saarta kiertämään. Ilma oli upea ja saaressa paljon porukkaa.
Moni purjehtija hyödynsi kauniin ilman ja hyvän tuulen.
Illalliseksi oli graavilohta mozzrellasalaatilla ja uusilla perunoilla sekä pojalle kananugetteja. Niiden valmistaminen olikin vähän niin ja näin, koska paistorasvaa ei muistunut mukaan. Förstin poissaolon huomasi, mutta jotenkin pärjättiin.
Tunnelma satamassa oli todella kiva. Poikakin kertoi että mahtava päivä. Olin isänä tuosta varsin onnellinen.
Loppuiltakin meni kajuutassa kivasti vaimon ostaman Hero Factory hahmon takia. Noiden ja legojen kasaamisessa menee pojalta aina tovi ohjeita seuraten ja sen jälkeen hän alkaa aina kehittelemään niistä omia versioita. Varsin kehittävää toimintaa.
Poika meni tyytyväisenä nukkumaan keulaan hänelle ostamaani makuupussiin. Äiti-ikäväkään ei iskenyt. Itse rentouduin vielä hetken auringonlaskua katsellen. Aamulla sade ropisi veneen päälle ja heräsin jo viideltä siihen ja fallien ääniin. Nuo korjattuani nukahdin kuitenkin uudestaan ja tyytyväisenä nukuimme yli seitsemään. Nopea aamupala ja suunta kotisatamaa kohti. Pieni sade ei tuossa vaiheessa yhtään haitannut. Kiva irtiotto arjesta.
Mukava retki varmasti isällä ja pojalla. Hienoa, että teette niitä kaksistaan. Jää hyviä muistoja.
VastaaPoistaJuu tällaiset jutut on juuri niitä mitä parhaiten omasta lapsuudesta muistaa.
PoistaAivan mahtava juttu! Mieleeni palautuivat heti omat isä ja tytär-hetket merellä vapaa-aikaa viettäessämme ja saaristomökissä lomaillessamme. Luksusta saada jommankumman vanhemman jakamaton huomio ja vieläpä noin upeissa puitteissa! :)
VastaaPoistaKiitos! Tämä oli kyllä sellainen win-win tilanne. Tytär oli myös ollut kotona tyytyväinen äidin jakamattomasta huomiosta.
PoistaVoi kylläpä teillä on ollut jänskä päivä! Se on niin mukava kun isällä ja pojalla on samoja harrastuksia. Laatuaikaa oikein!
VastaaPoistaKyllä tällainen on ihan parasta.
PoistaRiemastuttava tarina ja on teillä tosiaan ollut upea, ikimuistoinen seikkailupäivä! Voi että... olen ihan liikuttunut pojan puolesta.
VastaaPoista:'D
Poista