maanantai 12. elokuuta 2013

Purjehdusvideo

s/y Charlotta saapui eilen 12.8. kotisatamaansa huikealta saaristokierrokseltaan. Viimeisen 43 mpk etapin purjehdin yksin. Tuulta oli mukavat 5 - 8 m/s ja myötäistä. Spinnulla tuli kesän nopeusennätys 7,6 solmua Porkkalan selällä.

Ohessa videokokoelma purjehduksista eri tuulilla. Pääpaino trimmaamisessa.  Ensimmäisenä kesänä sain veneen kulkemaan lähinnä tuulialueella 4 - 6 m/s. Nyt ollaan saatu jo laajennettua tuota varsin mukavasti. Valitettavasti +10 m/s keleillä ei ole ollut videokamera kädessä. Silloin on yleensä joutunut lähinnä aallokon takia keskittymään purjehtimiseen.


Lisäys: Appivanhempien mökillä vene siivottiin. Patjat harjattiin, pestiin ja kuivatettiin hyvin. Asensin uuden liittimen autopilotille. Lisäksi pesin vesirajan ja veneen pohjan. Kehitin hyvän tekniikan tuohon. Pitkävartinen harja ja roikuin vasemmalla kädellä törmäyslistasta. Oikealla kädellä pitkin vedoin pohja puhtaaksi. Vain vetolaite ja köli piti sukeltaa. Vetolaitteessa jonkin verran levää.

Kesälomapurjehdus sujui ilman vaurioita ja tavaroiden menetyksiä. Pohjasta poimittiin mm. pojan saapas ja haavi. Merestä ämpäri ja vaimon lippalakki. Yksi pyykkipoika hajosi spinnuajossa.

8 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo "eri tuulilla" -kooste videona! Tuota tulee varmaan katseltua ihan fiilistelymielessäkin kylminä talvi-iltoina.

    Meillä taitaa jäädä videointi ensi kauteen, kun hankimme sen GoPron ja olemme vähän opetelleet tuon veneen kanssa. Mutta jossain vaiheessa on meiltäkin tulossa liikkuvaa kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GoPro olisi varmaan hyvä. Vaimo ei oikein tykkää kun alan kovemmilla tuulilla ehdotella kuvaamista. Viimeisestä yksin spinnuilusta olisi saanut hyvää matskua, mutta kamera kajuuttassa ja sivumyötäisellä pinnapilotti ei suoriutunut tehtävästään kovin hyvin. Mielenkiinnolla odotan liikkuvaa kuvaa teiltä.

      Poista
  2. Hitsi kun näyttää hienolta toi teidän meno! Pikkukipparitkin olivat ihan fiiliksissä :) Huomasin jo pohtivani, että vieläköhän sitä vanhoilla päivillään oppisi purjehtimaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos. Lapset ovat olleet sopeutuvaisia. Mitä isomman aallokkon jokin vene aiheuttaa, sitä hauskempaa pojalla on. Kovemmassa ryskytyksessä yleensä nukahtavat molemmat. Motivaatiosta tämä purjehduksen oppiminen on kiinni, ei iästä. Veneen käsittely ja navigointi on teillä jo hallussa ja onhan teillä jo purjekin. Helppo homma siis.

      Poista
    2. Kiitti Marko kannustavista sanoistasi! :) Ajatus on laitettu ns. muhimaan. Saa nähdä koska on riittävän kypsä ;)

      Poista
  3. Ensinnäkin hyvältä näyttää blogin uusi ilme ja kansikuva! Myöskin purjehdusvideo näyttää erittäin hyvältä, erityisesti nyt paremmalla resoluutiolla ja lisämatskulla!

    Tyypillinen ongelma kuvatessa kovemmalla tuulella on ääniraidan epämiellyttävä rätinä mikrofonissa. Itse olen käyttänyt siihen ongelmaan sellaista konstia, että poistan ääniraidan kokonaan ko. pätkistä. "Hyvälaatuisen" ääniraidan voi sitten irrottaa jostain toisesta kohdasta ja monistaa sitä myös näihin rätiseviin kohtiin. Esim. videostasi saa hyvälaatuista purjehdusääntä videopätkistä, jotka on kuvattu poispäin tuulesta. En tiedä, että mitä editiointiohjelmaa käytät, mutta esim. iMovie:ssa on toiminto irroita ääni. iMovie ei mielestäni ole tosin kaikista kätevin tässä hommassa, vaan äänen monistaminen vaatii vähän kikkailua. Esim. PC:llä aiemmin käyttämäni Pinnacle Studio oli paljon helpompi tässä suhteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antti kehuista. Kansikuvan tein Macin esikatselulla ja jollain MS Paintin kopiolla. Oli kyllä vääntämistä.

      Tuo tuulen suhina on ongelma. Olen noissakin yrittänyt pitää sormea mikrofonin edessä. Jotenkin haluaisin itse kuulla sen tuulen noissa nauhoituksissakin. Näyttävät noi nauhoitukset aina vaisummilta kuin mitä on itse merellä kokenut. iMovie mulla on käytössä, mutta niin vähän sillä olen tehnyt että huonosti olen sisälle päässyt. Jotenkin se ei ole niin helppokäyttöinen kuin Appleltä voisi odottaa. Windowsin Movie Maker oli jotenkin selkeämpi. Siinä liitti muistaakseni ääniraitaa ihan sujuvasti. Pitää katsoa jos saisin fiksattua noi äänet. Kätevintä olisi tietysti jos rätinän saisi pois jo nauhoituksissa. Oletko kokeillut mitään suojia kameran mikrofonin edessä? Esim. teippiä, jotain karvajuttuja jne?

      Poista
    2. En ole kokeillut kuvatessa suojia tai erillistä mikrofonia tuulisuojuksella. Se että olet pitänyt sormea mikin edessä on varmasti auttanut lopputuloksessa, sillä tuo videon ääniraita ei ole kuitenkaan pahasti ruvella. Jos omalla kamerallani kuvaan reippaaseen vastatuuleen, niin ääni särkee niin pahasti, että tekee mieli laittaa äänet kokonaan pois. Olen monesti miettinyt, että pitäisi erikseen nauhoittaa purjehduksen äänimaailmaa esim. sprayhoodin suojista, ja siitä saisi kerralla hyvää äänimatskua videoille.

      iMovie ei tosiaan ole niitä Applen parhaita luomuksia. Ääniraitaa olen monistanut niin, että valitsen raidan valikosta irroita ääni -> siirrän ääniraidan haluamaani kohtaan. Tällöin siitä ap. pätkästä katoaa ääniraita kokonaan, joten sen voi palauttaa raidan toiminnoista äänisäädöt -> palauta alkuperäinen. Tätä prosessia toistamalla raitaa saa monistettua. Voi olla helpompikin tapa, mutta en ole löytänyt sellaista.

      Kypsyin iMovieen totaalisesti viime talvena, kun kesän purjehdusvideota työstäessä se sekoitti muutamassa kohdin ääniraidan kuvasta, ja niitä ei saanut synkkaan millään konstilla. Se vaikuttaisi olevan tunnettu iMovien bugi, jolle ei ainakaan viime talvena ollut ratkaisua. Siinä vaiheessa päätin vaihtaa Final Cut Pro:hon, joka sekään ei ihan ongelmaton ole ollut.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.