lauantai 28. syyskuuta 2013

Syyspurjehduksella

Perhettä en edes yrittänyt houkutella mukaan. Merellä kun on jo kuulemma kylmä. Säätiedotus näytti puolipilvistä ja hyvää 6 - 8 m/s pohjoisen puoleista tuulta. Mantereen puolelta tulevaa tuulta ei juuri kesällä pääse Helsingin edessä kokemaan. Pohjoisen puoleinen tuuli tarkoittaa että aallokon puolesta saadaan järviolosuhteet kaupungin edustalle.


Venemessuilta ostamani purjehdustakki pääsi nyt ensimmäistä kertaa testiin. Aluksi olo oli vähän tönkkösuolattu tuon korkean kauluksen takia, mutta kyllä siihen sitten tottui. Kylmää merellä ei tässä varustuksessa ollut. Enemmänkin meinasi puuhatessa tulla hiki.


Audimiehiä merellä. Suuntasin kohti Melkkiä slöörillä. Sivumyötäseen oli leppoista mennä. Tuulta oli mukavasti ja kuten näkyy aallokkoa ei juuri lainkaan.


Melkin kierron jälkeen alkoi kryssi takaisin. Tässä tapauksessa se purjehduksen parempi osuus. Merellä oli ihan mukavasti porukkaa.


Tästä kohtaa Helsinki näyttää mereltä ihan mukavalta. Joskus aikoinaan on osattu rakentaa viihtyisän näköistä kaupunkia.


Tuuli nousi ja puuskat varsinkin. Purjeet liian löysällä ja välillä mentiin aika kallellaan ennenkuin sain trimmit paremmiksi. Keulalla oli kolmos genoa. Kryssin Särkästä sisään ja siinä oli hyvä harjoitella nopeaa skuuttausta yksinpurjehduksella. Veneen kun laittoi kääntymään sopivalla nopeudella sain skuutattua sisään ilman vinssausta.


Suomenlinnan pohjoispuolen kapealla väylällä tuli trimaraani vastaan. Onneksi molemmilla oli sivutuuli. Vasemmalla näkyy lisäksi Suomenlinnan lautta. Noita saa olla joka kerta väistelemässä. Liikkuvat varsin nopeasti.


Tuuli nousi edelleen ja puuskat kovenivat. Harmaja näytti parhaimmillaan n. 9 m/s keskituulta. Mulla oli liikaa purjetta. Latistin ison täysin. North Sailsin iso on ollut mahtava purje. Yritin puuskissa saada Charlottan broachaamaan. Vene kallistui 30 asteeseen ja pinnasta sai pistää vastaan jonkin verran. Suunta ja nopeus pysyivät kuitenkin nätisti. Peräsin piti todella hyvin. Tiukassa kryssissä nopeus pysyi 5,5 solmussa.

11 kommenttia:

  1. Aiai, hyvä vinkki - kiitos ;)

    Mukavan kirpeän ja pirteän näköistä syyspurjehdusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpsakkaat syyspurjehdukset ovat kivoja. En ymmärrä mikä kiire porukalla on nostaa veneitä.

      Poista
  2. Ah, täydellinen elämys safkoja myöten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Taisi uni tulla illalla jo ennen puoli kymmentä. Sen verran nautinnollinen päivä.

      Poista
  3. Mahtavan näköistä menoa! Käytiin muuten tänään katsomassa yhtä purkkaria eli kuume on nousemaan päin...kiitos sinun ja parin muun bloggaajan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaa tässä puuhassa on mm. sen haasteellisuus. Joka kerta voi kehittää itseään hiukan paremmaksi purjehtijaksi. Ja tuulen voiman tunteminen. Hiljaisuus. Mutta yhtä ruhtinaallisia tiloja mitä teiltä löytyy ei taida purkkariin saada.

      Poista
    2. Mua on koko elämäni vaivannut enmäkuitenkaanosaa-alemmuuskompleksi, mutta päätin vihdoinkin selättää sen. Olen nimittäin huomannut seuraavani melkoisen innostuneena ja kiinnostuneena teidän purjehtijoiden juttuja ja juuri tuo tuulen voimien kanssa "pelaaminen" ja jatkuva oppiminen ja varsinkin se hiljaisuus tuntuvat todella houkuttelevilta. Uskon vahvasti, että nauttisin purjehtimisesta. (toistaiseksi ollaan oltu pari kertaa vain matkustajina purkkarissa, mutta hienolta tuntui silti) Saadakseen yhtä on luovuttava toisesta eli ruhtinaalliset tilat häviävät tässä vaakakupissa. Saas nyt nähdä mitä tuleman pitää, kun tuota nykyistä paattia pitää vielä kunnostella aika tavalla ennen myyntiin laittoa ja sitten sellainen aloittelijalle sekä meidän budjettiin sopiva vene pitäisi vielä löytää ;) Noh, maltti on valttia ja hiljaa hyvä tulee vai mites se nyt olikaan? :)

      Poista
  4. Aloittelijoille sopivia veneitä saa halvalla. Ongelma tulee jos halutaan myös asuttava vene. Isommissa veneissä voimat kasvavat todella suuriksi. Riskinä on silloin mielestäni purjehduspelon kehittyminen ja ettei koskaan opi kunnolla purjehtimaan. En todellakaan haluaisi harjoitella 100 neliön spinnulla myötätuulipurjehdusta. Tuossa kokoluokassa on taitojen oltava hallussa jo todella hyvin. Mutta vaikea sanoa missä raja menee. Mielestäni joku 30/31 jalkainen alkaa olla jo aika rajoilla. Mutta tuo on tietysti jokaisen oma päätös. Millaisia olette katsoneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskusteluja täällä ollaan käyty veneen koosta ja tyypistä aika paljon. Minua hirvittää juurikin kokemattomuutemme vastaan valtavat tuulivoimat ja purjepinta-alat. Mies haluaisi mieluiten sellaisen missä on deck saloon, mutta siitä ehkä joutuu joustamaan, kun ei sellaisia ole juurikaan ollut myynnissä. (ainakaan hinta- ja kokoluokaltaan meille sopivia) tämä veneenvaihtoprojekti tulee todennäköisesti olemaan todella pitkä, osittain meikäläisen opiskelun takia, joka vie kiitettävästi lähes kaiken energiani sekä ajan. No, nyt me täällä vaan kaikessa rauhassa pohditaan ja tuumaillaan tarkkaan sekä etsitään tietysti myös sitä sopivan kokoista ja hintaista venettä. Niin ja onhan se tärkein juttukin eli purjehduskurssi vielä molemmilta käymättä ;) Arvostan todella paljon mielipiteitäsi ja kiitollisena otan kaikki kokeneiden konkareiden neuvot vastaan! :)

      Poista
  5. Ihanat syyspurjehdustunnelmat! Kyllä kylmääkin vesillä kestää, kun on hyvät varusteet. Tähän aikaan on mukava seurata mereltä syksyn tuloa. Maisemat näyttävät muutenkin erilaislta syksyn säissä ja matalammalta tulevassta auringonvalossa. Sullakin oli tässä yksi mahtavan dramaattinen kuva, jossa oli tummaa pilvitaustaa vasten kaupunkin, meri ja veneen sivukantta - ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä syyspurjehduksessa on oma viehetyksenä ja jos purjehdus on se pääjuttu, niin lämpötila en nyt niin suuressa roolissa ole. Syksyllä valo on jotenkin aivan erilainen ja kuviin tulee kontrastia paljon enemmän. Dramaattisuutta nimenomaan.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.