perjantai 27. joulukuuta 2013

Pukin tuomiset

Tällä kertaa pukilla oli erittäin hyvä muisti. Kesällä Hangossa kiinnitin huomioni Pelle P:n teknisiin shortseihin. Sillä kertaa ei ollut lompakossa paksuutta riittävästi, mutta toiveena oli ensi kesäksi saada kyseiset shortsit purjehduksille mukaan. Yleensä ei ole tapana tämän hintaluokan vaatteita ostella/toivoa, mutta tämä vaate oli mielestäni hyvin perusteltu.


Shortseissa yhdistyy mielestäni kivasti hillitty ulkonäkö ja toiminnallisuus. Kokonaan suljettavia taskuja on pari kappaletta. Nuo ovat tärkeitä jotta avaimet tms. tärkeät esineet pysyvät taskuissa kun pompitaan veneen ja rannan välillä. Edessä lisäksi kaksi normaalia taskua ja takana kaksi napilla suljettavaa takataskua. Vyö kuului shortseihin.


Mielenkiintoisin ominaisuus on kuitenkin kevlar-vahvisteinen takapuoli. Tuo nimittäin hylkii vettä. Pari kertaa kävi viime kesänä että aalto salakavalasti kasteli kannen ja puuvillaisissa shorteissa oli heti takamus alushousuja myöten märkänä. Ei kovin mukavaa. Ensi kesänä ei tarvi yhtä paljoa roiskeista välittää.


Tämä on mielestäni hauska lahja purjehtijalle. Risottoaineet valmiiksi pussissa ja ankanreidet säilöttynä. Gourmet illallinen jota ei tarvitse säilyttää kylmässä. 

8 kommenttia:

  1. Sitä on selvästikin oltu kilttinä! :) On se joulupukki kyllä melko uskomaton ukko, kun noin hienoilla lahjoilla muisti kilttiä purjehtijaa! ;)

    VastaaPoista
  2. Joulupukki on viisas :) Kunnon kamppeet maksimoivat purjehdusonnen ja mukavaa että joku oli valmiiksi miettinyt säilyvän purjehdusaterian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on. Lisäksi hyvät varusteet ovat turvallisuuskysymys. Jos vaikka hanskat hajoavat pahassa paikassa ei paljoa naurata.

      Poista
  3. Yhdyn edellisiin, on se viisas. Meillä on Pellen sortsit olleet jo yli kymmenen vuotta molemmilla ja vain parantuneet käytössä, eli uusia ei ole tarvinnut ostaa eikä muita huolittu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että Pellet ovat olleet noin kestävät. Köyhän ei kannata halpaa ostaa pätee siis tässäkin. Pitää katsella mitä muuta mallistosta löytyy.

      Poista
  4. Pellen shortsit varmasti hyvä ja laadukas lahja. Olen itse haaveilut saman merkin hameesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuneimmasta päästä tämä lahja kyllä.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.