perjantai 13. heinäkuuta 2012

Surkeaakin surkeampi purjehdusreissu

Maakrapu sisko perheineen tuli auttamaan vauvan kanssa ja päätimme lähteä porukalla purjehtimaan. Äiti ja vauva jätettiin kotiin, joten matkaan lähtivät; uhmaikäinen 2 v tyttö, 4 v poikani,  siskoni, siskon mies ja minä. Ruokapöydässä ennen matkaa vaimo saarnasi minulle, että spinnun kanssa et ala leikkimään ja et oleta ihmisten osaavan yhtään mitään. Mitään styypureita ja paapureista ei saa käyttää. Jouduin siis määrittelemään tulevalle miehistölle oikean ja vasemman. Ts. perästä keulaan katsottuna. Käytiin myös läpi, että lasten ja naisten paikka on kannen alla lähdössä, kiinnityksessä ja käskyn käydessä. Veneellä asiat myös tehdään tarvittaessa ripeästi ihan turvallisuussyistä.

Arvauskeskus Ilmatieteenlaitos oli tällä kertaa ennustanut 4 - 6 m/s ja puolipilvistä/pilvistä. Kaiket edellytykset leppoisalle purjehdukselle piti olevan.

Reissun alku sujui hyvin irroituksineen hyvin. Kaksivuotiasta ei tosin kiinnostanut kipparin toiveet sijoittumisista, vaan hän halusi aina sinne, missä ei olisi saanut olla. Näin oli poikammekin kanssa viime kesänä, kunnes hän oppi veneen tavoille. Purjeet saatiin ylös ja muutama halssi kryssittyä. Sitten tuli pilvet, vesisade ja pläkä.


Ensin tuli vähän vettä ja sitten vähän enemmän. Sisko ja lapset piti laittaa sisälle. 2 v sai hepulin ja yritti takoa tiensä luukun läpi. Yritimme koneella pilveä karkuun, mutta se seurasi meitä. Merellä odotti lisäksi uusi saderintama. Käännyimme lopulta takaisin kotisatamaa kohti. Koneenkin ilmaongelmat jatkuivat ja käynti vaelteli muutaman kerran.

Dramaattisia hetkiä koettiin kun pojan leluveneen kiinnitys petti. Koko saaristo kuuli pikkumiehen pettymyksen. Seurasi leikkiveneen pelastusoperaatio. Ensimmäinen MOB-harjoituksemme. Vasta kolmannella lähestymisellä sain ongittua veneen turvaan. Lähestyimme venettä aluksi liian nopeasti ja keksin koukku oli lisäksi liian suuri veneen aukkohin nähden. Isistä tuli sankari. 

Aurinkokin alkoi paistaa melkein samalla hetkellä kun kiinnityimme takaisin laituriin. Saatiin sentään purjeet kuivaksi. Otetaan uusiksi paremmalla säällä. 






6 kommenttia:

  1. No voi harmi... päiväys ja otsikko sointuvat kyllä hyvin yhteen. Olet ehkä kertonutkin mutta nyt en muista, onko teillä joku GPS ja siinä MOB-nappi vai teittekö ihan luomu-MOB-harjoituksen ? Meillä olis ollut mahkuja tehdä HOB ja TOB, mutta jätettiin sitten hattu ja lämpömittari ahventen iloksi.

    Elena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elena. Löytyy karttaplotterista MOB-nappula, mutta nyt mentiin ihan perinteisesti tähystäen. Hyvä että muistutit tuosta nappulasta. Viime kesänä meille sattui niin hyvät kelit, että vähän on ollut pettymys tämä kesä. Toivottavasti paranevat jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Hahaa! Hyvinhän tuo sitten loppujen lopuksi meni. Itse olen odottanut jännityksellä vastaavaa reissua kun kummipoika (4v.) siskoineen (2v.) tulevat kesällä käymään. Saas nähdä kuinka meidän käy. Ainakin pitää muistaa jättää leikkiveneet suosiolla kotiin, ettei jouduta onkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen sanonta kuin kamala kaksivuotias ei ole tuulesta temmattu. Varatkaa mukaan hyvät eväät ja vähän odotuksia.

      Poista
  3. Ou nou! Onneksi lelu saatiin kuitenkin pelastettua. Siinä olisi varmaan muuten ollut katastrofi lähellä. :D

    VastaaPoista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.