keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Volvo Penta 2001 jäähdytysongelma

 
Meillä oli viime vuonna kuumenemisongelma koneen kanssa. Veneellä ei voinut ajaa yli 4 solmua ilman että kone lämpeni liikaa. Englanninkielisestä keskustelupalstalta luin vastaavasta ongelmasta. Tässä koneessa on sellainen tyyppiongelma, että reikä, minkä kautta jäähdytysvesi pääsee kiertämään lohkoon on pieni ja menee helposti tukkoon. Kylmällä koneella jäähdytysvesi ohjataan suoraan koneen läpi pakoputkeen. Kuvassa harmaa tanko on työnnetty siihen kanavaan. Kanavan takaosassa on alaspäin noin 4 mm halkaisijaltaan oleva reikä mistä vesi pääsee kiertoon kun termostaatti (ennen pakosarjaa, termostaatti pesä kuvassa ylhäällä vasemmalla ruosteinen ympäriltä) avautuu. Tuo reikä meillä oli tukossa eikä sitä millään meinannut löytää. Vasta kun hioin putken kirkkaaksi vesihiomapaperilla (katso kuva alhaalla) reikä tuli esiin. Edes rautatangolla (pää taivutettu) sorkkimalla tuota reikää ei löytynyt.



Mitätön ongelma korjata, mutta varsin kiusallinen merellä. Välillä voi tehoja oikeasti tarvita kovan tuulen takia. Toivottavasti ensi kesänä ei ole enää ongelmia.

5 kommenttia:

  1. moikka minulla on myös kuumenemis onkelma volvossa. Hienoa että selvitit vian.Miten sait ton putken ulos koneesta ,koitin tänään liikuttaa putkea ei hievahtanutkaan.
    Olin volvon lämpöjen kansa toivottomassa tilassa kun ei löytynyt syytä koneen lämpenemiseen,uutta konetta jo harkitsin mutta kallis investointi pisti viellä selamaan nettiä ja löysin sieltä sun kirjoituksen. kiitos etukäteen vaikka en villä ole saanut vikaa korjattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. En irroittanut putkea, vaan pyöritin sen puhtaaksi tuon muovitangon ja vesihiomapaperin avulla (toisesta päästä putki irti myös). Sen jälkeen ronkin koukun avulla. Sen putken pitäisi kuitenkin lähteä irti. Youtubessa on video, missä joku avartaa sitä 4 mm reikää 6 mm reiäksi. Itse tulen suurentamaan tuota reikää, koska nyt on taas jokin tukos siinä. Ei tosin niin paha mitä viime kesänä. Tuli kuitenkin ihan yllättäen. 5 solmua pystyy ajamaan ilman kuumenemista. Viime kesänä mentiin vain neljää solmua koneella.

      Poista
  2. Onko kyse moottorista MD7B?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä siis Volvo Penta 2001. http://www.youtube.com/watch?v=Yd18Dzt5D4s

      Poista
  3. Putki lähtee helposti pois kun lyöt putken puutapilla ulos. Älä kuitenkaan käytä väkivaltaa. Uusi putki maksaa 108 euroa. Tiivisteet n. 3 euroa / kpl.

    VastaaPoista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.