Säätiedotus lupasi niin hienoa keliä illaksi, että päätimme lähteä iltapurjehdukselle. Auton mittari näytti 20 astetta matkalla satamaan ja tuulta oli luvattu 6 - 7 m/s.
Satamassa ihmettelin, että missäs se tuuli on. Kovin tyyneltä näytti.
Vauva rauhoittui heti kun diesel alkoi tuksuttaa. Hän katseli iloisena ympäriinsä.
Puolisen tuntia menin koneella ja kun tuli vastaan toinen vene purjeilla, niin päätin nostaa itsekin purjeet. Toinen vene kääntyikin perään ja alkoi kisaamaan. Hetken näytti, että tulee ohi. Tuulta oli tuskin 3 m/s, mikä on FF 27:lle sellainen raja, että lähtee liikkeelle. Aikani löysäilin liikkejä ja laitoin trimmejä kohdalleen. Poika kävi kurkkaamassa oviaukosta ja kysyi että meneekö tuo ohi. Isi sai pistää parastaan ja ei mennyt. Lopulta tuulen noustessa alkoivat pikkuhiljaa jäämään. Kyllä kannatti hioa pari päivää veneen pohjaa keväällä.
Perhe ei isän kisailusta välittänyt, vaan leikkivät porukalla keulakajuutassa.
Tuuli nousi pikkuhiljaa niin, että saatiin nopeutta yli 5,5 solmua. Päätin lähteä kiertämään Eestinluotoa. Sen itäpuolella saatiin sitten äksonia yhtäkkiä. Keskellä oikoreittiä, kareja ja matalikkoja karttaplotterin virtajohto alkoi präkäämään ja se sammuili. Haettiin iPad avuksi. Samalla tuulenpinta alkoi väreilemään uhkaavasti. Tuuli nousi salamannopeasti yli genoa ykkösen käyttöalueen. Aloin latistamaan isoa ja säätämään genoaa, mutta tuulta oli liikaa tuolle purjeyhdistelmälle. Poika siinä pelästyi hiukan kun yhtäkkiä tapahtui niin paljon. Tehtiin nopeasti päätös laskea genoa. Meno rauhoittui hetkessä ja vaimo pääsi kajuuttaan lohduttamaan poikaa.
Tuuli nousi lopulta sen verran, että pelkällä isolla vene kulki yli 5 solmua. En jaksanut alkaa fokkaa virittämään, vaan mentiin tunnelmallisesti kohti auringonlaskua. Kajuutasta kuului iloinen nauru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.