Kohti sumua ja sen läpi

Juhannus meni appivanhempien mökillä. Poika innostui onkimisesta ja sillä saatiin aikaa vierähtämään aika kivasti. Sunnuntaina aamupäivällä lähdimme kuitenkin takaisin kotia kohti, koska halusin päästä myös purjehtimaan. Tavoitteena oli päästä jo perinteeksi muodostuneelle yön yli retkelle Suomenlinnaan pojan kanssa. Kiirellä kaupan kautta veneelle ja klo 14 saimme irroitettua köydet. Aurinko paistoi ja oli luvattu ok tuulta.

Satamassa paistoi aurinko. Tuossa vaiheessa riitti puuhaa sen verran, että en edes kiinnittänyt huomiota edessä olevaan sumurintamaan. En ole vastaavaa tähän aikaa päivästä kokenut. Poika auttoi pinnassa, jotta sain purjeet viritettyä paikoilleen ja fendarit pois. Lähdössä hän auttoi irroittamalla ja vetämällä sisään juoksuköyden.

Nyt pojalle voi jo antaa erilaisia tehtäviä. Ihan hyvä että hänelläkin on puuhaa.

Sumurintama iski vastaan. Olin toivonut kirittäjää kuvassa näkyvästä veneestä, mutta se kääntyi 180 rintaman tullessa päälle. Itse en halunut luovuttaa, koska olin odottanut tätä purjehdusta paljon.

Näkyvyyttä oli kuitenkin sen verran ettei ollut pelkoa laivojen alle joutumisesta tai lauttoihin törmäämisestä tutuilla vesillä. Toki olin valmis palaamaan takaisin tilanteen niin vaatiessa. Tuuli tuli lähes vastaisesti Särkän kohdalla ja jouduin kryssimään pahimman kohdan. Siitä kuitenkin päästiin läpi väljemmille vesille. Joitakin veneitä tuli vastaan.

Suomenlinnan eteläpuolella olimme poissa laivareiteiltä. Muureilla näkyi paljon ihmisiä kulkemassa. Pian kaksi rajavartiolaitoksen alusta meni vauhdilla ohi kohti itää. Kävin Kustaanmiekan lähellä ja käännyin takaisin. Tuuli alkoi himmata ja en oikein saanut fiilistä purjehdukseen.

Yritimme ensin vapaalle aisapaikalle, mutta Charlottalla on sen verran pyöreää muotoa keskivartalossa, että ei vaan mahtunut. Jouduimme kiinnittymään kyljittäin. Kulkemisen kannalta helppoa, mutta ei anna samalla tavalla yksityisyyttä.

Tunnelit pitää tietysti aina käydä katsomassa.

Sumun ympäröimänä Suomenlinnakin näytti toisenlaiselta. Ihan uudelta nähtävyydeltä. Veneelle palattuamme parkkeerasi taaksemme iso flybrige moottorivene. Isä tyttärensä kanssa.

Pikaruokaa veneilijän tapaan. Äkkiä piti saada ruokaa, jotta päästiin pojan uuden mielipuuhan onkimisen pariin. Perunoiden kiehuessa tein aamuksi sämpylät valmiiksi. Luvattiin meinaan sadetta ja halusin muutenkin äkkilähdön työpäivän takia. Ruoan jälkeen pakkasimme onget ja omasta kompostista poimitut madot mukaan. Suuntasimme läheiselle laiturille. Kala ei kuitenkaan syönyt. Oli ehkä kuitenkin vielä liian aikaista. Vaihdoimme paikkaa ja sama homma. Lopulta päätimme ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan ja palasimme onkimaan omaan veneeseemme.

Pian flybrige-veneen kannelle ilmestyi poikaa ehkä hiukan vanhempi tyttö ongen kanssa. Kala alkoi vihdoin syömään ja hauskaa oli. Vaikutti kuitenkin että meidän oman kompostin madot olivat enemmän kalojen mieleen kuin heidän kaupasta ostetut. Juteltiin niitä ja näitä. Kävin välillä kajuutassa ja lapset saivat onkia keskenään. Klo 21 tuli kuinkin iltafanfaarien ja lipunlaskun aika. Samalla vetäydyimme kajuuttaan, koska halusin lämmöt päälle ja luukut kiinni.

Lämppäri loi miellyttävät olosuhteet veneeseen. Poika haluusi nukkua salongissa kanssani. Ennen nukkumaanmenoa katselimme molemmat omia juttuja ja söimme naksuja. Pian tuli kuitenkin pojan nukkumaanmenoaika. Katselin että ei oikein uni tullut ja jotain kovasti pohdiskeli. Yhtäkkiä hän tokaisi; "luulen että en enää koskaan näe uudestaan sitä tyttöä". Siinä kohtaa nielaisin ja sanoin; "eihän sitä koskaan tiedä jos vielä näissä satamissa kohdataan, oliko hän kiva tyttö?" "Juu" poika vastasi. Voi kauhistus.