lauantai 18. elokuuta 2012

Vauvan ensipurjehdus

15.8. toteutui haaveeni koko perheen purjehdusmatkasta. Pitkään olimme odottaneet leppoisia ja kauniita säitä. Päiväksi oli luvattu 6 m/s itätuulta, joten tuuli oli oivallinen aloittaa matka pitkällä legillä kotisatamasta Porkkalaan (30 mpk). Kello läheni jo kahtatoista ennenkuin kaupat oli kierretty, tavarat saatu veneeseen ja köydet irroitettu.


Vauvaa varten meillä oli valmiina kantokoppa, minkä ostimme esikoista varten kun asuimme silloin hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Nyt tuo koppa on kulkenut mökeillä mukana ja on tarjonnut hyvän sängyn/kuljetuslaatikon venematkoille. Matkalla nukutimme vauvaa joko salongissa tai pistopunkassa riippuen vähän sattuiko aurinko paistaamaan sisälle vai ei. Toinen tärkeä varuste oli pattereilla toimiva rintapumppu. Vaimolta kun on tullut maitoa reilusti yli tarpeen.


Katamaraani matkustaja-alus tuli mereltä aika vauhdilla. Minulla oli tuolloin jo spinnu ylhäällä, joten ohjailukyky heikko. Ehdimme onneksi alta pois. Marginaalia ei loppujen lopuksi aivan älyttömästi jäänyt.



Ilma oli upea.  Tuulta olisi saanut kylläkin olla hiukan enemmän. Nyt aallokko alkoi pumppaamaan isopurjetta ja yhdessä vaiheessa jouduin toimimaan isopurjeen iskunvaimentajana, jotta se ei hakannut. Ennen Kytöä päätin ohittaa sen eteläpuolelta ja siinä saimmekin hyvät vauhdit sivumyötäisessä.

Loppumatkasta saatiin vaimon unelmakeli. Ts. aurinkoa muttei aallokkoa ja vauhtikin hiipui alle viiden solmun. Matkalla sekä vauva että esikoinen nukkuivat makeasti. Saimme paljon laatuaikaa yhdessä.


Perillä Porkkala Marinissa odotti rauhallinen satama ja upeat näkymät. Päivä merellä oli ollut todella hieno. Saavuimme noin kuudelta, joten vaimokin ehti saunaan vauvan kanssa.



Ravintola ei valitettavasti ollut auki keskellä viikkoa enää, joten kokkasimme itse helpoimman mukaan. Ensimmäinen ilta ja aamu olivat varsinaista sähläystä tavaroiden kanssa. Vasta kun tavarat löytävät oikeat paikkansa ja osaa tehdä asiat oikeassa järjestyksessä olo veneessä helpottuu. Meillä oli veneessä esimerkiksi 5 kpl ylimääräisiä pelastusliivejä, jotka olisi kannattanut jättää maihin. Survoin ne toiseksi yöksi keulapunkan alle, jolloin vaatekaappi vapautui laukuille. Se oli iltaisin kätevä ratkaisu. Kylläkin olisi paras, että laukut saisi purettua kaappeihin mahdollisimman hyvin jotta siirrettävää tavaraa olisi mahdollisimman vähän. Päiväsaikaan pistopunkka on oivallinen tavaroiden säilytykseen, mutta yöksi se pitää saada vuoteeksi. Hyvällä järjestyksellä veneen säilytystilat riittivät oikein hyvin, mutta pienihän tälläinen 27 jalkainen vene on tiloiltaan.

Hyväksi käytännöksi osoittautui se, että laitoin illalla tiskit odottamaan istuinkaukaloon ja kahvipannun sekä pesuvälineet valmiiksi. Aamulla herätessäni pääsin kolistelematta lähtemään suihkuun ja samalla pesemään tiskit. Palattuani veneelle keitin kaffet muun perheen vielä nukkuessa. Suihkulta toin lisäksi lämmintä vettä ämpärissä ja termospullossa aamupalan tiskejä varten.




Isoveli oli todella esimerkillinen pikkusiskonsa kanssa.

2 kommenttia:

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.