Pitkähkö siirtopurjehdus yksin

Charlotta oli alkanut jo peittymään hämähäkinseitteihin kun vihdoin sain hänet taas merelle. Mökkeily vauvan kanssa riittänee selitykseksi ja eivät nuo kelitkään kovin erikoiset ovat olleet. Kylmää ja kovia tuulia. Nyt oli kuitenkin tarkoitus purjehtia appivanhempien mökille. Tällä kertaa yksin, koska muu perhe ei 50 mpk purjehdukselle voinut vielä tulla. Voin sanoa suoraan, että aika paljon jännitti tuollainen etappi. Hirveästi ei ole kokemus karttunut vielä tänä kesänä. Onneksi oli luvattu kevyttä tuulta. Valitettavasti kuitenkin myötätuulta, joten se tarkoitti että minun pitäisi ajaa spinnulla yksin ehtiäkseni perille iltaa mennessä. Autopilottini ei ollut toimintakunnossa, joten tästä olisi tarkoitus tulla todellinen yksinpurjehdus.

Satama oli sumun peitossa kun saavuin sinne vähän ennen klo kahdeksaa. Vitkastelin siinä aikani ja odottelin sumun heikkenemistä. Lopulta piti kuitenkin lähteä matkaan. Näkyvyyttä oli onneksi kuitenkin riittävästi ja karttaplotterilla oli helppo ajaa. Tuulta ei ollut lainkaan.

Saavuttuani Helsingin edustalle näytti että kaupunkikin alkoi heräämään. Tuulta ei ollut vieläkään riittävästi. Rajakarin edustalla laitoin kuitenkin spinnun valmiiksi, kun näytti pientä virettä veden pinnalla. Tuuli ei kuitenkaan noussut. Ohitin Kytön. Vieläkään ei tuullut. Kaiholla muistelin viimevuotista venepaikkaamme Suomenojan ghettosatamassa. Vaikka Fortum värjäsikin kannen mustaksi, oli siitä niin kätevä lähteä länteen ja Helsingin edustalle. Gula Villankin oli ihan vieressä.

Vasta Porkkalan eteläpuolella vedenpinta näytti siltä, että tuuli nousi noin 4 m/s. Sen verran tarvitsin, jotta saisin vähintään 5 solmua nopeutta. Pienten kommervenkkien jälkeen sain spinnun ylös. Mokatessa oppii aina jotain. Vaikka tuuli oli kevyt ja kone pukkasi vauhtia, ei spinnua saanut toppiin ilman ison suojaa.

Tuuli yltyi pikkuhiljaa luvatusti ja Charlotta kulki mukavasti noin 6 solmua. Puolessa välissä selkää tuli sitten mieleen, että olisikohan kannattanut laittaa fokka valmiiksi. Spinnu vaati jatkuvaa ohjaamista. Lukitsin peräsimen ja painuin kajuuttaan hakemaan fokkaa. Siinä välillä alkoi vene jo kammeta tuuleen. Hetken pähkäiltyäni trimmasin spinnun ison taakse niin että siltä loppui veto. Nyt sain Charlottan kulkemaan suoraan. Tuuli oli noussut ja nyt noin 6 - 7 m/s. 2 mpk ennen aukon loppua aloitin spinnun laskemisen. Päästin tuulen puolen skuutin laskemaan etustaakiin asti. Sen jälkeen otin toisesta skuutisti kiinni ja vedin spinnun istuinkaukaloon. Päästin tuulen puolen skuutin kokonaan irti ja lopulta irroitin nostimen, niin sain vedettyä spinnun kaukaloon. Spinnun nostin olisi kannattanut kiertää vinssin ympärille, nyt spinnu tuli alas liian nopeasti ja kastui hiukan. Heitin spinnun kajuuttaan ja purin puomit ja köydet. Lasku sujui helpommin kuin olin osannut toivoa. Porkkalan selkä ylittyi noin 1 h 40 minuutissa.

Kuvassa Bågaskär. En lähtenyt kapealle väylälle spinnulla, vaan jatkoin matkaa fokalla ja isolla. Tuulta oli onneksi riittävästi ja vauhti pysyi yli viiden solmun.

Tuli bongattua Bågaskärin lähistöllä toinen FF 27. Ainakin kovasti näytti sellaiselta. Ikkunoiden perusteella pari vuotta vanhemmalta.

Meri ja Charlotta olivat olleet lempeitä minua kohtaan. Paljon parempaa säätä en olisi voinut toivoa. Tosin pitkä koneajo oli varsin uuvuttavaa ilman autopilottia. Alkumatkasta halvat aurinkolasit hajosivat muuten käsiin ilman mitään järkevää syytä. Ne olisivat tulleet tarpeeseen matkan aikana.

Tuuli nousi yli 8 m/s asti, joten pääsin väylältä käännyttyäni purjehtimaan saarten välistä perille appivanhempien saareen asti. Minua ei oltu vielä odotettu saapuvan. Nelivuotias poikani näki kun isi purjehti saaren ohi ja huusi riemuissaan "isi, isi on tuolla". Se oli mitä parhain palkinto.

Perillä rannassa. Leppoisa mukava matka. Paluumatka olikin sitten jotain aivan muuta. Siitä myöhemmin.