sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Aamupurjehduksella

Tuulten herra on nyt käsittänyt tämän homman aivan väärin. Viikolla kun voi miesporukassa lähteä taistelemaan merta vastaan voi laittaa ne 10 m/s tuulet ja näin viikonloppuna mielellään sitten kevyemmät kelit. Nyt su aamuksi lupasi kevyttä tuulta, mutta saderintama piti tulla klo 13 ylle. Koska ikäloppu automme on jälleen kerran korjattavana emme olisi julkisilla ehtineet tämän poppoon kanssa aamupurjehdukselle. Lähdin siis yksin fillarilla.


Sunnuntaiaamulla klo 9 Helsinki on parhaimmillaan. Joihinkin satunnaisiin kulkijoihin voi törmätä, mutta aika omassa rauhassa sai polkea. Reittini kulki lisäksi Viikin luonnonsuojelualueen läpi, joten ei tuota oikein voi kaupungiksi kutsuakaan. 


Yllättävän paljon oli rannassa veneitä vaikka viikonloppu. Vaikka kello oli vähän matkustajalaivoja ja vesibusseja sai väistellä ennenkuin meri aukeni. Kokeilin tällä kertaa hiukan eri reittiä Suomenlinnan pohjoispuolen väylää pitkin. Varteenotettava reitti merelle tuonkin.  Kruunuvuorenselällä tuuli oli kevyttä ja kokeilin erilaisia trimmejä. Ei noita juuri pystynyt vertailemaan koska tuuli muuttui koko ajan.


Merellä tuuli nousi 5 - 6 m/s:iin. Aloin tasaisesti kiristämään liikkejä isopurjeesta. Voimaa oli aika mukavasti.

 

Tuollainen 10 - 15 astetta on varsin mukava kallistus ja puuskassa saa käydä 20 asteessa. Kun tuo 20 astetta alkaa olla jatkuvaa pitää alkaa miettimään voiman vähentämistä. Näitä kuvatessa meni sitten käännöspiste pitkäksi ja yhtäkkiä tajusin olevani hylyn yläpuolella karikon länsipuolella. Kurssimuutos oli tuon jälkeen kohtalaisen nopea. 


Sivutuulessa/slöörissä päästiin sitten jo runkonopeutta. 


 Purjeilla tuo nopeus ei vielä laske perää, vaan IOR-vene kulkee kevyesti hiljaa solisten. Moottorilla vastaava nopeus painaa perää jo reilusti alas ja nostaa aallokkoa.


Kruunuvuorenselällä oli kahdet kisat käynnissä. Folkkarit tulivat kovaa kohti. Onneksi joutuivat käymään poijulla kääntymässä. Olis ollut ihan ensteks kauheeta jos olisivat pienillä fokillaan ohittaneet meikäläisen.

Rantautuminen meni helposti. Laiturilta katselin kun isompaa ruorillista purjevenettä ajettiin perä edellä rantaan. Puuhaa näytti helposti riittävän kolmelle.  Kokonaismatka 44 km, josta pyörällä 24 km.

2 kommenttia:

  1. Pieni pyrähdyksesi ulkona kuulosti makeelta. Ja on sulla upea perhe, kun päästävät lähtemään rakkaan lajin pariin, vaikka itse joutuvat jäämään maakravuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pienikin pyörähdys virkistää. Mulle ei välttämättä mailit merkkaa niin paljon kuin kerrat. Jussina kökitään taas mökillä. Pitää saada merta varastoon. Onneksi vaimokin ymmärtää sen.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.