keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Vihdoin vedessä

Eilen aamupäivällä koitti vihdoin hetki, että oli aika siirtää puutarhakoristeena nököttänyt Charlotta mereen. 15 min ennen sovittua aikaa kuskilta tuli soitto, että auto vuotaa öljyä. Ei voi olla totta, ajattelin. Eikö ennen juhannusta saada venettä veteen? Nosturiauto saatiin kuitenkin korjattua pikavauhtia ja vene ehjänä veteen. Jännitän aina näitä siirtoja. Kuskit tekevät pitkiä päiviä ja kaikenlaisia inhimillisiä virheitä sattuu. Nyt ei onneksi sattunut.


Vietin pitkän illan veneellä rikiä säätäen. Keularusti ja vanttiruuvit olivat uudet. Vanhoja mittoja piti käyttää lähinnä suuntaa antavina. Uudet pronssiset vanttiruuvit olivatkin todella kevyt kääntää. Aika fiiliksellä piti kiristää. En halunnut venettä ihan banaanille. Hyvänä mittarina veneessä toimii wc:n ylöskäännettävä kansi. Kun se alkaa nostaessa jumittaa sopivasti, niin riki on sopivan kireällä.

Sain onneksi veneen purjehduskuntoon eilen illalla ja tänään katselin, että mukavaa 8 - 9 m/s tuulta oli luvattu illalle. Ei muuta kuin kauden ensimmäinen purjehdus käyntiin. Se on aina se jännittävin, koska pitkän talven jäljiltä taidot ovat aina hiukan ruosteessa. Nyt melkein kaikki meni lähtiessä ok, mutta ylimmän latan olin työntänyt huolimattomasti paikoilleen. Sen fiksasi kuitenkin puolessa minuutissa.


Tuulta oli tosiaankin mukavat 8 - 9(10) m/s aina klo 20 asti. Tasaisella vedellä tuo on sopivasti eloisaan purjehdukseen. Tuntui niin mukavalta tuntea taas merituuli kasvoilla ja tuulen voima. Riki tuntui olevan kohdallaan. Täydellä isolla pääsi mukavasti ja ei tarvinnut hirveästi edes purjeita latistella. Vanhoilla ajolinjoilla pääsin kryssimään ulos merelle Särkän vierestä.


Tällä yhdistelmällä oli jo varsin laaja kokoelma päivämerkkejä. Piti ihan tarkastaa noiden sivumerkkien merkitykset. Ohjailukyvytön alus, joka pitäisi ohittaa tältä puolelta. Ruoppaustoiminta toisella puolella.

Meren auetessa aallokkokin muuttui. Otin suunnaksi Harmajan. Tämä 8 - 9 m/s on siitä kurja välikeli, että aallokko on aika lyhyttä ja rysähtelee keulaan. Yksin purjehtiessa tuolla ei nyt niin hirveästi merkitystä ole. Sitlootassa on aika mukavat oltavat.


Aallokossa uuden kaulahelan tiiviyskin tuli testattua. En purjehduksen jälkeen löytänyt vettä keulan kaapista, ts. lupaavalta vaikuttaa. St-fokan plokillakin on nyt oma reikänsä ja sen saa kunnolla sakkelilla kiinni.


Rantautuminenkin meni ongelmitta ihan kuin ei olisi talvea välissä ollutkaan. Vaatetta olisi voinut laittaa enemmän päälle. Ja siksi lämmin kuppi mehua olisi maistunut suklaapatukan kanssa. Kolme vuotta sitten 16.6. vaimon ollessa viimeisillään raskaana purjehdimme Pihlajasaareen ja söimme terassilla t-paidoissa. Menee tämä ilmastonmuutos nyt ihan väärään suuntaan.


Tästä se lähtee.

12 kommenttia:

  1. Jess! Hyvältä vaikuttaa. Hyvää juhannusta teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvät juhannukset myös sinne Turkuun päin.

      Poista
  2. Onnittelut onnistuneesta kauden avauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Aina ilo kun homma lähtee sujuvasti käyntiin.

      Poista
  3. Hienoa! Hyviä ja aurinkoisia kelejä tälle kesälle. Ja hyvää juhannusta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se aurinko. Sitä tarvittaisiin vaimon houkuttelemiseen. Onneksi lomaan vielä aikaa. Oikein hyvät jussit myös sulle.

      Poista
  4. Mukavia purjehduksia toivottelee pikkusisko ! Mun blogiseinälle oli ilmestynyt s/y Charlottan juttu.Tämä toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt sitä saa olla taas elementissään.

      Poista
  5. Hieno juttu, sopivasti juhannukseksi vene vesille! Missä päin Helsinkiä tuo venepaikkanne muuten sijaitsee? Onko suosituksia hyvistä vierassatamista lähellä Hesan keskustaa? Mukavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Antti. Meidän venepaikka on Herttoniemessä. Meidän kodin ja mun työpaikan sijainnin kannalta paras vaihtoehto. Laivoja, lauttoja, vesibusseja jne. saa kyllä väistellä ihan riittävästi. En oikein tunne noita mantereella olevia vierasvenesatamia. Mutta Suomenlinna on todella hieno paikka ja lautalla pääsee suoraan Kauppatorille.

      Poista
  6. Onnittelut! Ihanaa, siitä se kausi lähtee. Olen katsellut viimevuotisia kuvia ja muistiinpanoja kyllä silloin oli lämpimämpää. Vaan kyllä sen pitää kohta lämmetä, jos on tänäkesä kunnon kesä tullakseen =D.

    VastaaPoista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.