Eläkeläispurjehdus

Mökkeilyn lomassa kävi ilmi, että isäni eno haluaisi nähdä veneeni. Äitinikään ei ollut käynyt vielä purjehtimassa kanssani. Nyt oli hyvä tilaisuus viedä heidät molemmat päiväpurjehdukselle Uudenkaupungin edustalle.

 

 

Isäni eno oli ollut purjeveneessä viimeksi 60-luvulla. Hyvä aika siis kokeilla taas. Merellä hän on saaristolaisena ja aikoinaan vartiolaivan päällikkönä kuitenkin viettänyt paljonkin aikaa. Nuoruudessaan purjehtinut kaljaasilla puulasteja. Aikoina ennen GPS:ää, tutkaa ja hyrräkompassia. Siinä olisi testiä nykyajan luotseillekin. Sumussa meinaan.

 

 

Tässä kuva noin 35 vuoden takaa minusta ja hänestä.

 

 

Ihan ei aurinkoisena purjehdus alkanut. Raumalaiset lähettivät ilkeän näköisiä pilviä päällemme. Ne nostattivat hiukan tuulta. Puuskissa kallisteltiin ihan normaalisti 20 astetta. Äitini istui vähän kankean näköisenä kunnes kysyi;"voiko tämä kaatua". Kolmen henkilön voimin vakuutettiin että ei voi. Ei ainakaan näissä olosuhteissa.

 

 

Tuuli loppui välillä kokonaan kunnes taivas lopulta aukeni ja avomeri oli edessämme. Saimme lopulta kevyttä leppoisaa tuulta.

 

 

Avomerellä uskalsin jättää istuinkaukalon ja käydä makoilemaan suosikkipaikalleni keulaan. Tuolla vesi solisee niin mukavasti. Kävimme jonkin matkan päästä Isokarista. Tuuli oli kuitenkin niin kevyttä, että emme ehtineet sinne saakka. Perhe odotti saaressa.

 

 

Paluumatka leppoisasti myötätuuleen. Välillä virsikirjalla. Kaikille jäi mukava fiilis ja äitikin sanoi uskaltavansa toistekin mukaan.

 

 

Illalla vaimo loihti McDonaldsin annoksesta tällaisen twistin.

 

Posted with Blogsy