keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Yli Porkkalan selän

Aamulla kyllä jännitti hiukan. Ensimmäinen vastatuulipurjehdus selän yli oli edessä. Tuulta oli luvattu jotain kuuden ja yhdeksän metrin välillä. Aallokosta ei tietoa. Aamulla pikainen aamiainen ja startti klo 8:30. Tämä koska halusin selän yli ennen tuulen nousua.


Lähdimme liikkeelle tiukoin purjein, keulassa fokka ja iso täysin auki. Juuri ennen selkää tuo näytti olevan hyvä idea. 


Mutta tuuli olikin kevyttä. Juuri ja juuri 5 m/s. Ei riittävästi fokalle, joten matkanteko varsin leppoisaa. Aallonpituus oli nyt aika sopiva veneelle ja kulku pehmeää. Vaimo ihmetteli, että tämäkö se paljon puhuttu selkä on. No meri oli lempeä meitä kohtaan. Vauhtia oli liian vähän. Suurimmalla genoalla oltaisiin menty varmaan solmun verran nopeammin. Peräsimessä alkaa olla klappia yläpäässä liikaa. Häiritsee vatkaavassa aallokossa. Tuo hiukan huolettaa. 


Jonkin verran oli purjeveneitä selällä. Yksi FE83 kohdattiin. Etenimme aika samaa vauhtia. Juuri ennen Bågaskäriä laskimme purjeet, koska tuuli oli vastainen kapealla väylällä. Ihan loppumatkasta saimme saattueen kun mofa tuli moottoriveneellä vastaan. Onneksi lähdimme aikaisin koska tuuli yltyi lopulta päivän mittaan reilusti. 


Mummikin tuli heiluttamaan tervetulleeksi. 



Nyt rauhoitutaan paikoilleen sunnuntaihin asti, jonka jälkeen Hankoon Jussarön kautta. 

4 kommenttia:

  1. Mukavaa reissun aloitusta. Ja Jussarö on jännittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivotaan että löytyy perheelle kivaa nähtävää ja puuhaa.

      Poista
  2. Kryssiminen ei ole lempparijuttuja.
    Kivoja kesäpurjehduskuvia :-)
    Hauskaa matkaa teille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mulle kryssi on ihan hauskaa. Perheelle kova aallokko ei vaan kiva juttu.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.