maanantai 28. heinäkuuta 2014

Haitarimusiikkia Aspössa

Jurmon jätimme auringonpaisteessa ja kevyellä tuulella. Matka Aspöseen oli kuitenkin lyhyt ja vähäisellä nopeudella ei ollut juuri merkitystä. Toistaiseksi varttitonnarimme nopeus on riittänyt oikein mainiosti saaristomatkailuun. 20 - 35 mpk:n välein on löytynyt kivoja satamia, joissa olemme halunneet vierailla.



Aspössa on kiva pieni hiekkaranta lapsille. Esittelyssä saaristossa käyttämäni lapsenkuljetustapa. Hankalakulkuisissa saarissa tämä on kätevä, koska jättää toisen käden vapaaksi. 

Poika uskaltautui pelastusliiveissä mereen ja siitähän se hauskuus alkoi.


Illemmalla isäntä ja poika tarjosivat hienon musiikkiesityksen. Lapset leikkivät vieressä. Tunnelma oli mahtava. Olin niin onnellinen tuosta hetkestä.


Myös muut kerääntyivät kuuntelemaan musiikkia. Paikan nuoriso rakensi itselleen lauttaa. Sen verran helsinkiläisiä fiksumpia, etteivät lähteneet Tallinnaan, vaan tyytyivät melomaan sataman tuntumassa. Hellettä riitti. Lämpöä oli niin paljon, että välillä kastelin t-paidan märäksi. Aamulla ensimmäisenä menimme saunan rantaan uimaan. Aspö oli erittäin mieluisa kokemus ja pikkulapsiperheelle sopiva paikka. Tänne palaamme vielä. 







2 kommenttia:

  1. Me oltiin Aspössä viikkoa aiemmin ja silloin oli sataman allas ihan täynnä sinilevää, ei puhettakaan uimisesta, onneksi on näköjään poistunut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat kulkea tuulen mukana. Nyt oli virtaus onneksi niin, että vesi oli varsin hyvää.

      Poista

Tykkään kommenteista. Pistä sellainen tulemaan.